Sivut

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Anne Holm: David




Runsas vuosi sitten tätä blogiani aloitellessani kirjoitin eräästä kirjasta, jota ala-asteen opettajamme oli lukenut meille ääneen moneen kertaan. Tuo unohtumaton kirja oli Ukko Kivistön Jalkapallotäysosuma, verrattoman nostalginen poikakirja hurjine seikkailuineen. Kirja toi mieleeni muitakin muistikuvia tuolta ajalta. Opettajalla todellakin oli silloin, muinaisella 1970-luvulla, aikaa lukea meille kirjoja ääneen. Yhdestä kirjasta mieleeni oli jäänyt vain poika, joka vaelsi yksin Euroopassa ja elämänsä ensimmäisen kerran löysi appelsiinin. Tuo kohtaus oli syöpynyt mieleeni, mutta mitään muuta en kirjasta muistanut. Taisin asiasta mainita jonkun toisen kirjoittamassa blogissa, koska tuon Jalkapallotäysosuman esittelyn perään olen saanut joitakin ehdotuksia, mistä kirjasta olisi voinut olla kyse. Tulos jäi kuitenkin laihaksi ja asia unohtui. Sitten viime viikolla törmäsin kirjaan Kirsti Ellilän blogissa! Hän tiesi sekä kirjan nimen että kirjoittajan! Kyseessä on tanskalaisen toimittajan ja nuortenkirjailijan Anne Holmin David, joka on vuonna 1963 saanut pohjoismaisessa nuortenkirjakilpailussa ensimmäisen palkinnon. Kaupungin pääkirjaston varastosta sain kirjan noutaa.

Kirja sijoittuu vuoden 1960 Eurooppaan. Näin sanotaan ensimmäisellä sivulla. Muuten alkuosan tapahtumien sijainti jää epämääräiseksi. Päähenkilö on 12-vuotias poika David, joka on viettänyt koko elämänsä vankileirillä NIIDEN kynsissä. Missä maassa vankileiri sijaitsi tai keitä ovat NE, jää lukijalle epäselväksi. Netistä löysin sivun, jossa samaa arvoitusta on yritetty tuloksetta ratkoa. Kirjoittaja arvelee, että leiri olisi sijainnut Bulgariassa, koska kun David leiriltä karatessaan suuntaa kompassin avulla suoraan etelään, hän lopulta saapuu Saloniki-nimiseen kaupunkiin. Leirillä on ollut kansainvälisiä vankeja, sillä David on heiltä oppinut italiaa, ranskaa ja englantia. Omaa kansallisuuttaan hän ei tiedä eikä mitään vanhemmistaan tai siitä, miksi häntä on leirillä pidetty. Arvoitus on myös, miksi leirin johtaja yllättäen antoi hänelle tilaisuuden paeta. Ohjeeksi mies vielä antoi, että olisi pyrittävä Italian kautta Tanskaan. Todennäköisesti NE ovat kommunisteja, mutta silti tarina vaikuttaa hataralta ja ylimalkaiselta. Pahuus jää kasvottomaksi tai ainakin nimeämättä.  

David tekee vaivalloisesti matkaa kohti tuntematonta päämäärää. Vapaan elämän ihmeet ovat hänelle paikoin lähes ylivoimaisia. Pienen lapsen näkeminen ja sen viattoman avuttomuuden ymmärtäminen ovat suistaa hänet raiteiltaan. Etelä-Italian kauneus mykistää hänet. Löytyypä se ensimmäinen appelsiinikin:

Hän huomasi vihreyden keskellä jotakin, joka ei ollut keltaista eikä punaistakaan, vaan siltä väliltä. Se oli pyöreä kuin pallo, mutta tuntui pehmeältä. David otti sen maasta tietämättä mitä teki ja sitten hän astui viimeiset tielle johtavat askeleet. --- Hän puristeli sitä varovaisesti, raaputti sitä kynnellään ja kaivoi sitten sormensa kuoren läpi. Sisällä oli märkää. Hän haisteli sormeaan, nuolaisi sitä – se tuoksui hyvältä ja oli sekä makeaa että hapanta. Sitten hän irrotti koko kuoren ja jakoi pallon palasiin. Se hajosi helposti pieniin, puolikuun muotoisiin kappaleihin.

Matkallaan David törmää niin hyviin kuin pahoihinkin ihmisiin. Hän myös päättää valita itselleen Jumalan tuntemiensa jumalten joukosta. 12-vuotiaaksi eristyksissä ja kauheissa oloissa eläneeksi David on sydämeltään sivistynyt ja viisas, filosofinenkin. Hän arvostaa eniten maailmassa vapautta. Väkivaltaa ja rumuutta hän ei voi sietää ja taistelee niitä vastaan aina niitä kohdatessaan. Hän on äärimmäisen rehellinen ja tuntee tuskaa joutuessaan valehtelemaan ihmisille kuuluvansa sirkukseen. Se kuitenkin on tarina, joka suojaa häntä monesti joutumasta vaikeuksiin. David ei voi luottaa kehenkään, sillä NE ovat varmasti hänen kannoillaan.

Realismilla ei taida juurikaan olla tässä kirjassa sijaa, mutta yhtä kaikki Davidin kamppailu kohti vapautta ja oikean pojan elämää on riipaiseva ja koskettava. Jos, niin kuin luulen, tämä on se kirja, jota meille koulussa luettiin, tuskin kukaan meistä ymmärsi siitä kovinkaan paljon. Itse asiassa se on varsin rohkeakin kirja poliittisessa mielessä, kun ajattelee sen julkaisuaikaa, siis 1960-luvun alkua, jolloin kylmä sota oli kuumimmillaan ja Suomessakin noottikriisiä ynnä muuta.

Lainasin saman tien myös Holmilta suomennetun toisen romaanin Peter, jossa on kyse aikamatkailusta. Aion senkin vielä lukea saman tien. Kirjat on julkaistu Otavan nuortenkirjoja -sarjassa, ja kummankin takasivuilla on luettelo senaikaisista muista sarjan kirjoista. Davidin maailman parhaita -luettelo on kirjaston liimalappujen peitossa, mutta toinen lista on melkein kokonaan näkyvillä. Siinä on nähdäkseni sekä suomalaisia että käännettyjä kirjoja. Joukossa on monta tuttua kirjailijanimeä, mutta vain yksi kirjan nimi tuntuu etäisesti tutulta, nimittäin Gitta von Cetton Suukko vuodessa. Tunnistaako joku muu jonkin kirjan?



Anne Holm: David
Suom. Kyllikki Hämäläinen. Otava 1963. 199 s.

7 kommenttia:

  1. Kyllä ne opettajat lukivat ääneen myös 80-luvulla, tai ainakin todistettavasti yksi.

    Davidia en ole lukenut, tuosta kirjalistasta löytyy joitain tuttuja tekijöitä, ja yksi jonka muistelen lukeneeni, eli T.A.Engströmin Avaruuspallon, joka oli jonkinlainen ison läpinäkyvän kuplan tapainen avaruusalus.
    Tai sitten olen lukenut sen jatko-osan, Helmet tarjoaa myös sennimistä kirjaa kuin Avaruuspallon paluu.

    VastaaPoista
  2. Hei Kirsi, olipas mukava lukea tästä kirjasta, en ole aikaisemmin kuullutkaan! Minulle on viime vuosina tullut erittäin tutuksi taas Otavan klassinen tyttöjen kirjasto-sarja!

    Tuo Suukko vuodessa löytyy verkkokaupastani ja liitän tähän takakannen tekstin: Kirjan päähenkilö Florentine on herttainen ja reilu, joskin hieman itsepäinen nuori tyttö. Huolettomalla tavallaan hän tuo elämäniloa yksinäiseen taloon vuoristoseudulla. Mutta pitääkö nuori Lorenz, jonka ympärillä seudun tytöt pyörivät - hänestä? Se on tärkeä kysymys Florentinelle. Eräänä päivänä hän saa sen tietää. Korvapuusti ja pikainen suudelma - silloin kun Florentine joutuu hiihtoretkellä lumivyöryyn kevytmielisyytensä takia - siitä alkaa tapahtumarikas ystävyys näiden kahden nuoren välillä.

    VastaaPoista
  3. David ei ole minulle tuttu kirja, mutta sen aihepiiri kuulostaa aika raskaalta ja samalla kiinnostavalta.

    Kylmä sota vaikutti aika paljon vielä 1980-luvun (alkupuoliskon) pikkukoululaisten elämään. Muistan, miten leikeissämme pohdimme ystävieni kanssa, että olisimmeko sodan syttyessä Yhdysvaltain vaiko Neuvostoliiton puolella.

    Ja meillekin luettiin ääneen. Muistaakseni paljonkin.

    Minulle tuttuja tuossa listassa ovat Suukko vuodessa sekä Hellevi Salmisen kirja.

    VastaaPoista
  4. Voi miten hauskaa, että löysit vihdoin kauan kadoksissa olleen kirjaystävän:)

    Olen itse käynyt ala-astetta 1990-luvun keskivaiheilla, ja meillekin on jonkun verran luettu ääneen. Enni ja Onni -aapisessa oli paljon tarinanpoikasta, joita opettajamme luki ääneen ensimmäisellä luokalla. Myöhemmin muistan meidän käyneen läpi iki-ihanan Mestaritontun seikkailut, joka oli mainio lukukokemus myöhemmälläkin iällä.

    Moni kirjakaupan asiakas on vinkannut, että tämän päivän opettajat lukevan ääneen varsinkin Risto Räppääjää ja Ellaa. Toivottavasti yhdessä lukeminen on vielä voimissaan monessa luokassa.

    VastaaPoista
  5. Hei! Mukava että kirja löytyi!

    Ajattelen, että kirja on tärkeä, koska se pureutuu aivan ihmisyyden perusasioihin, mutta tekee sen seikkailun kuvauksen kautta. Minäkin aikanaan mietin, että mistä ihmeen maasta David mahtoi lähteä liikkeelle ja Euroopan karttaa tutkittuani tulin itse siihen johtopäätökseen, että hän oli jostain syystä joutunut leirille Albaniaan.

    VastaaPoista
  6. Ihana koulumuisto ja mahtavaa kun vielä löysit kyseisen kirjan :)

    Listan kirjat eivät ole tuttuja, mutta tuo Pena kertoo stoorin hymyilytti tuolla välissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska tosiaan, ja takansi mainitsee vielä, että pohjoismaisessa kilpailussa olivat kunniamaininnan saaneet Otavan julkaisemat Annikki Kariniemen Pikka, Lapin tyttö ja tämä Tauno Rautapalon Pena kertoo stoorin. Onkohan ajan hammas ne tyystin syönyt?

      Poista