Sivut

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Alison Bechdel: Hautuukoti - tragikoominen perheeni

Äidille, Christianille ja Johnille.
Meillä oli hauskaa yhdessä,
kaikesta huolimatta.
- Kirjan omistus -



Vasta kirjablogeihin tutustuttuani ja erityisesti Sallan lukupäiväkirjaa jonkin aikaa seurattuani oikeastaan oivalsin, että sarjakuvat voivat antaa monenlaisia lukuelämyksiä, myös aikuisille. Jokapäiväisten sanomalehtistrippien ja satunnaisten Asterix- ja Lucky Luke -albumien lisäksi on olemassa myös jotakin ihan muuta.

Joulun välipäivillä tein aleostoksia nettikirjakaupoista ja jonkin tilauksen yhteydessä olin klikannut itselleni myös sarjakuvaromaanin Hautuukoti. En tiennyt kirjasta ja sen tekijästä Alison Bechdelistä yhtään mitään ennakkoon. Oikeastaan se oli ihan hyvä lähtökohta. Vaikutuin teoksesta monella tavalla. Ensinnäkin se oli puhtaasti teknisenä lukukokemuksena miellyttävä. Tekstiä on paljon, mutta kuvat ovat myös taidokkaita ja täynnä täydentäviä yksityiskohtia. Mietin lukiessani monesti, että tästä olisi saanut myös perinteisen elämäkerrallisen romaanin vaivatta. Piirtäminen on kuitenkin Bechdelille ominainen kerrontapa, sen huomaa tollompikin lukija. Tästä tuntui olevan hyvä aloittaa sarjakuvaromaaniin tutustuminen. 

Kirjan koko nimi on Hautuukoti – tragikoominen perheeni. Nimi kertoo paljon. Teemat ovat vaikeita ja traagisia, mutta kerrontaote on lempeä ja humoristinen, vaikka säästelemisestä Bechdeliä ei voi syyttää. Konkreettisesti nimen Hautuukodilla viitataan perheen ensimmäiseen asuntoon, joka oli Alisonin isänisän kotitalo, asunnon ja hautaustoimiston yhdistelmä. Pienen yrityksen arki oli osa perheen elämää ihan konkreettisesti. Nimellä on kuitenkin vahva vertauskuvallinen merkitys. Myöhemmin nimittäin perhe muutti läheiseen vanhaan kartanoon, jonka pikkutarkka entisöinti ja sisustus muodostuivat isän pakkomielteiseksi harrastukseksi. Perheen sisäinen kylmyys ajoi kunkin perheenjäsenen omien harrastustensa pariin ja eristyksiin toisistaan.



Hautuukodissa Bechdel käy läpi omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan sekä isäsuhdettaan. Myös äidin ja tyttären välejä kuvataan, mutta isä on selkeästi keskeisemmässä roolissa. Sisarukset, kaksi veljeä, jäävät vaatimattomiksi taustahenkilöiksi. Varhaislapsuuden muistoissa isä oli arvaamaton, ankara ja väkivaltainenkin. Mitä suuremmiksi lapset kasvoivat, sitä enemmän heitä käytettiin työvoimana niin hautaustoimistossa, puutarhassa kuin kotona remontoinnissakin arkisempien kotitöiden lisäksi. Tätä puolta kasvatuksessaan Bechdel ei avoimesti kritisoi, mutta kuvista voi lukea melko paljon. Harvoin työskentelevät lapset näyttävät iloisilta.

Vähitellen Alison kelaa auki muistojaan ja yhdistelee niitä myöhemmin saamiinsa tietoihin. Mitä kotona oikein tapahtui? Mitä kaikkea lapsi tajusi mutta sysäsi tietoisesti tai tajuamattaan syrjään liian vaikeina ja käsittämättöminä asioina? Kaksi merkittävää tapahtumaa käyvät lukijalle selviksi jo varsin nopeasti. Isä kuoli, kun Alison oli parikymppinen. Vain joitakin kuukausia aiemmin Alison oli tajunnut olevansa lesbo. Mikä oli näiden tapahtumien välinen yhteys? Oliko sitä?

Hautuukoti on hieno teos monella tavalla. Ensinnäkin Bechdel käsittelee homoseksuaalisuutta avoimesti ja tuoreesti. Aihe saa syvyyttä isän tarinasta, joka askarruttaa tyttären mieltä. Minua miellytti myös teoksen kirjallinen maailma. Kummatkin Alisonin vanhemmat ovat ammatiltaan lukion kirjallisuudenopettajia. Isäkin joutui tekemään opettajan töitä hautaustoimistobisneksen lisäksi. Kirjallisuus oli yksi isän suurista intohimoista, ja sen avulla ja kautta myös Alison koki isän ajoittain läheiseksi. Kirjat yhdistivät. Äiti tekee väitöskirjaa, soittaa pianoa ja näyttelee. Perheelle ei jää aikaa. Äidistä annetaan hyvin kylmäkiskoinen ja etäinen kuva. Alison itsekin opiskeli yliopistossa kirjallisuutta, hän mm. osallistuu James Joycen Odysseus -kurssille, jota hän kuvaa pistämättömästi. Joyce on tietysti yksi hänen isänsä suosikkikirjailijoista.


Teos kuvaa mielestäni myös amerikkalaista pikkukaupunkielämää varsin suorasukaisesti. Alisonin isän koko elämä on sisältynyt muutaman neliökilometrin alueelle. Lähes kaikki kaupunkilaiset tuntuvat olevan sukua keskenään. Ahdistaa, on pakko päästä pois. Ahdistavia ovat myös perheen pakkomielteet. Isä omistautuu remontoinnille, sisustamiselle, puutarhanhoidolle ja kirjallisuudelle (seksuaalisten pakkomielteidensä lisäksi). Alison kärsii varhaisteininä pakko-oireisesta häiriöstä, joka on kuin suoraan tohtori Spockin lastenkasvatusoppaasta, jota äiti tuntui ahkerasti lukevan. Äiti paneutuu harrastajateatterin rooleihin yhtä antaumuksella kuin väitöskirjansa tekemiseen. Arki tuntuu soljuvan työnteon ja riitelyn siivittämänä.

Opettajan työ ei nyt niin rankkaa ole...

Teos tuntuu olevan melkoinen runsaudensarvi. Kaikkiaan sen lukeminen oli oikein virkistävää. Ei ihme, että Bechdel on saanut siitä vuonna 2007 Eisner-palkinnon, jota Wikipedia luonnehtii eräänlaiseksi sarjakuva-Oscariksi. Kiinnostuin niin kovasti, että nyt tekisi mieli hankkia käsiinsä Bechdelin muutkin suomennetut teokset, Lepakkoelämää ja Lepakkoelämää 2.

Alison Bechdel: Hautuukoti – Tragikoominen perheeni
(Fun Home; A Family Tragicomic) Suom. Taina Aarne
Like 2009. 238 s.

11 kommenttia:

  1. Hyvä bloggaus :)

    Sivuhuomio:
    Minusta jenkkileffojen kirjallisuustunnit ovat juuri kuvan kaltaisia. Karismaattinen ja hyvän näköinen miesopettaja puhuu kirjojen nyansseista oppilaiden kanssa. Myös romaaneissa koululuokassa saivarellaan, muutaman sanan merkityksistä, "mitä tarkoitti Jordan Bakerin vino hymy".

    Suomessa luetaan kahta tai usemapaa vierasta kieltä, joten samaan porautumiseen ei liene aikaa

    VastaaPoista
  2. Minäkin olen huono lukemaan sarjakuvia: satunnaisesti katsotut stripit lehdistä ja Tove Janssonin muumi-sarjikset ovat nykyään oikeastaan ainoat lukemani sarjakuvat. Kiva, kun aika moni bloggaa sarjakuvistakin, ne ovat erityisesti tällaiselle "pitäs lukee enemmän sarjakuvii, muttei ikinä vaan tajua"-tyypille tosi hyviä vinkkauksia! Hautuukodin painan nyt visusti mieleeni, kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
  3. Mainiota että löysit tämän ja tykkäsit!

    "Runsaudensarvi" on tosiaan hyvä kuvaus tälle. Lähestymiskulmia löytyy paljon: lukeeko tätä seksuaalivähemmistöön kuuluvan kasvukuvauksena, kylmän ja etäisen keskiluokkaisen perhe-elämän kuvauksena, kirjallisuusviitteinä ja -rinnastuksina, vai kuolemansyyn tutkimuksena...

    VastaaPoista
  4. Ooh, pistetäänpä tekijän nimi muistiin, vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Piirrostyyli ainakin vetoaisi malliruutujen perusteella. Kiitos Kirsi!

    VastaaPoista
  5. Hieno kirjoitus hienosta teoksesta! Kiitos kun otit esille tuon näkökulman opiskeluun ja opetukseen, sai kyllä miettimään tätä uudelta kantilta. Jos olisi omana, lukisin nyt sen uudestaan :)

    VastaaPoista
  6. Ja taas uusi sarjakuvatuttavuus tbr-listaan!

    VastaaPoista
  7. Näyttääpäs kiinnostavalta, pistetään korvan taakse!

    VastaaPoista
  8. Pitää vielä lisätä, että kääntäjäkään ei ole lainkaan hullumpaa työtä tehnyt, esim. juuri tuo hautuukoti-sanan monimerkityksisyys on aivan loistava, ja toimii oikeastaan paremmin kuin alkuperäinen (Onko edes mahdollista? En vain taida osata amerikkaa tarpeeksi.).

    VastaaPoista
  9. Tämä on mainio teos, kyllä. Bechdelin sarjakuvissa on usein paljon tekstiä, ruuduissa vilisee runsasta dialogia, lehtien ja kirjojen sivuja, mainoksia yms (ja Lepakkoelämää-stripeissä yleisesti käytetty kikka on muuttaa lehtien ja kirjojen tekstejä ruudusta toiseen, mitä tässä realistisemmassa Hautuukodissa ei käytetä) mutta osaa myös kuvakerronnan, puhtaasti sanattomia sarjoja näkyy joskus ja tarina tulee kuvien ja sanojen yhteydestä (tuo alempi linkittämäsi kuva on mainio, isä näyttää todella motivoituneelta leipätyöhönsä...)

    Ja tosiaan, ansio on kuinka hyvin tässä sekoittuvat monenlaiset juoniainekset, viileän perhe-elämän kuvaus, seksuaalisuus, kirjallisuus jne.

    Suomennoksesta en osaa sanoa kun luin tämän englanniksi, mutta Hautuukoti on kyllä hyvä nimi kirjalle. Jotkut graafisesti suuntautuneet ovat valittaneet suomennoksen fontista...

    Lepakkoelämää on erilainen sarja, jatkuva strippisarja jossa sekoitetaan saippuaoopperaa, politiikkaa ja ihmissuhdehuumoria eli mahdollisuuksia tällaiseen hallittuun kokonaisuuteen ei luonnollisestikaan ole. Mutta kyllä tutustumisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että avasit vähän tuota kuvakerrontapuolta, olen niin surkea sillä alalla. Fonttia voisin moittia minäkin, sillä pelkkä tukkukirjaimisto (versaali) on pitkän päälle raskasta luettavaa.

      Poista
  10. Mä yritin lukea tätä joskus syksyllä, mutta en päässyt alkua pidemmälle. Tarina ei tuntunut kiinnostavalta ja piirrostyylistä taas tykkäsin, mutta molempien puolten pitää kuitenkin toimia, että lukisin loppuun asti.

    VastaaPoista