Sivut

tiistai 6. joulukuuta 2011

Irja Sinivaara: Sinisiin ilmoihin



Irja Sinivaaran Sinisiin ilmoihin -romaanista kiinnostuin, kun luin Tammen syksyn 2011 julkaisuluetteloa sillä silmällä, olisiko jotakin kiinnostavaa mennyt ohi kaiken kirjatohinan keskellä. Sinivaaralta nimittäin ilmestyi tänä vuonna romaani Kevään hämärä, joka on suoraa jatkoa Sinisiin ilmoihin. Kevään hämärä sijoittuu talveen 1939 ja Kotkaan, jonne Suursaaresta evakuoidut Ida ja Sanni ovat asettuneet. Kiinnostuin tästä niin paljon, että päätin aloittaa Sinivaaran tuotantoon tutustumisen nyt siis kaksiosaisen sarjan aloitusosasta. Kotkassa olen käynyt parina kesänä ihan turistina. Kaupunki on aivan valloittava kesäisin. Lisäksi Joel Haahtelan Katoamispiste sijoittuu osin Kotkaan. Sitäkin kiehtovammalta kuulosti salaperäinen Suursaari, johon Sinisiin ilmoihin sijoittuu.

Tammen sivuilla kirjailija kertoo lyhyesti kirjailijanurastaan. Vuonna 1948 syntynyt Sinivaara oli toiminut pitkään hotelli- ja ravintola-alalla, kun hän päätti irtisanoutua ja ryhtyä kirjoittamaan ammatikseen. Alkoi ura kolumnistina, kriitikkona ja kirjoittamisen opettajana. Kirjallisuuden kirjoittamiseen alkoi löytyä aikaa vasta 2000-luvun alussa. Sinivaara on julkaissut seuraavat teokset:

Kevään hämärä (romaani), syksy 2011
Sinisiin ilmoihin (romaani). Tammi 2009.
Naisten viikko (novelleja). Tammi 2007.
Onni täällä vaihtelee (romaani). Tammi 2005.
Sun onnes tähden (romaani). Tammi 2004.

Täytyy myöntää, että vain esikoinen kuulostaa hämärästi tutulta. Novellikokoelma Naisten viikko oli aikanaan Runeberg-palkintoehdokkaana. Mutta tästä asiasta lisää lopuksi.

Sinisiin ilmoihin alkaa kesäkuun 4. vuonna 1939 Suursaaren Suurkylässä, jossa päälle nelikymppinen Ida ja hänen tyttärensä Sanni viettävät saarelle tulonsa vuosipäivää. Nyt kuusitoistavuotias Sanni oli silloin kapalovauva, jolle juotettiin saaren lehmien maitoa. Naisten narttukissakin on nimeltään Toivo (4.6. on Toivon nimipäivä). Vähitellen asetelmat alkavat avautua lukijalle. Sanni haluaa kiihkeästi lähteä mantereelle, kaupunkiin avarampaan elämään. Ida pitää Sannista kiinni kynsin hampain, eikä tahdo päästää tätä silmistään. Ida on suunnitellut Sannista vaimoa puusepän ja kauppa-apulaisen hommia tekevälle Vilille, vesikammoisella äpäräpojalle, joka on yllättäen vaurastunut perittyään isoisänsä. Vili rakentaa Kiiskinkylään itselleen oikeaa taloa.

Idan sysmäläiset vanhemmat ovat katkaisseet välinsä tyttäreensä tämän aiheuttaman häpeän takia. Vähitellen Ida on kotiutunut saareen, jossa hän asuu vuokralla geologiystävänsä Andersin talossa. Elannokseen Ida pitää kesävieraita, kuten melkein kaikki muutkin saarelaiset. Luokseen Ida odottaa Andersia, kun kesä tulee, mutta meren yli tuleekin tohtori Erik, joka sille päälle sattuessaan yöpyy Idan kammarissa. Kesävieraina aitassa asuu merkillinen taitelijapariskunta, entinen nokikolari Kalle Ahma ja rouva Muusa, joka ei halua kertoa oikeaa nimeään.

Kesä 1939 on helteinen ja pitkä. Sanni jatkaa alati puhettaan pois lähtemisestä. Idan ja Sannin välit ovat kireät. Monesti Ida pohtii, miten saisi asiansa puhuttua Sannille. Tilaisuutta ei kuitenkaan tunnu tulevan. Henkilöiden väliset suhteet avautuvat vähitellen lukijalle, ja kaiken taustalta paljastuu yllättäviä yksityiskohtia. Menneisyys ei jätä ihmisiä rauhaan. Oman lisänsä kaikkeen tuo tieto lähestyvästä sodasta. Venäläiset harjoittelevat saaren tuntumassa näyttävästi laivastoineen ja ilmavoimineen. Saarelle saapuu kesävieraiden joukossa myös saksalaisia, joihin suhtaudutaan epäluuloisesti. Puheet vakoojista ja desanteista ovat arkipäivää. Silti sodan uhkaa ei oikein jakseta pitää todellisena. Se on kuin ukonilma, joka lähestyy uhkaavasti mutta menee ehkä kuitenkin sivuitse.

Lukija tietysti tietää alusta asti, miten tulee käymään. Kirja päättyy lokakuun 7. päivänä saapuvaan evakuointikäskyyn. Sinne jäävät talot ja suunnitelmat.

Irja Sinivaara on taitava kirjoittaja. Henkilöt ovat eläviä ja moniulotteisia. He herättävät lukijan mielenkiinnon, ja on pakko jatkaa lukemista saadakseen selville, mistä oikein onkaan kysymys. Vaikka monet asiat paljastuvat vähitellen, ei salaperäisyys vaikuta väkinäiseltä tai teennäiseltä kosiskelulta. Näinhän ihmisiin oikeastikin tutustutaan, pala kerrallaan eikä aina niin kronologisesti. Toinen elementti on itse Suursaari. Saari avautuu samalla tavoin pala kerrallaan, vähitellen, lukijalle. Tyyliltään Sinivaara muistuttaa mielestäni sekä Sirpa Kähköstä että Eeva Joenpeltoa asettuen johonkin näiden taiturien välimaastoon.

Suursaari oli minulle melkoisen outo osaa Suomen historiaa ennen tämän romaanin lukemista. Toki tiesin, että se kuului niihin alueisiin, joita Neuvostoliitto vaati Suomelta jo kolmekymmenluvulla ja jotka sitten jouduttiin sodissa sille luovuttamaan. Juuri muuta en sitten tiennytkään. Kun olin noin kirjan puolivälissä, oli pakko googlata vähän. Wikipediasta löytyykin varsin perusteellinen artikkeli, johon kannattaa tutustua. Kuvahaulla löytää myös hyviä kuvia. Mielikseni totesin, että Sinivaara on tehnyt oman taustatutkimuksensa huolellisesti. Kaikki kiinnostavimmat seikat tulevat romaanissakin esille, mutta ne on taitavasti punottu osaksi tapahtumia. Saaren asutus oli todellakin keskittynyt kahteen kylään, kuten kirjassakin. Kiinnostava tieto on mm., että saarella asui evakuointihetkellä 772 ihmistä. Käytännössä siis kaikki tunsivat toisensa, ainakin nimeltä ja ulkonäöltä.

Kirjan lukeminen herätti monia ajatuksia. Ensinnäkin tuo historian tuntemuksen painolasti. Millaista olisi lukea vaikkapa tätäkin romaania, jos ei tietäisi, että talvisota alkoi 30.11.1939 ja että Suursaari luovutettiin? Kirjoittaja tietysti kirjoittaa kirjansa olettaen, että lukija tämän faktan tietää. Mutta silti. Toiseksi jäin jälleen kerran miettimään, kuinka paljon Suomessa julkaistaan hienoja kirjoja ilman, että huomaan niitä lainkaan. Tähänkin törmääminen oli siis silkkaa onnenkauppaa.
                                                                 

Irja Sinivaara: Sinisiin ilmoihin
Tammi 2009. 254 s.

4 kommenttia:

  1. Voi että! En ole koskaan kuullutkaan Irja Sinivaarasta, tai yhdestäkään hänen kirjastaan, mutta luettuani kirjoituksesi tiedän heti että pitäisin ainakin tästä kirjasta.

    Tämä pitääkin siis pian etsiä kirjastosta!
    Kiitos hyvästä ja monipuolisesta arviostasi, ja siitä että toit tämän kirjan ja kirjailijan esille blogissasi! Kuten sanoitkin, joskus hyviin kirjoihin törmääminen on silkkaa onnenkauppaa.

    VastaaPoista
  2. Minäkään en ole koskaan kuullutkaan Sinivaarasta..joten niinpä; kuinka moni jääkään huomaamatta ja lukematta. Pitäisi vain itse aktiivisesti etsiä tuntemattomuuksia, kuten sinä näet tehneen :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Tuntematon kirja & kirjailija minullekin! Törmäsin Sinivaaran nimeen ihan sattumalta ja aloin googletella lisää tietoa... tämähän on ihan pakko lukea!

    VastaaPoista