Sivut

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Kuka saa arvostella Reijo Mäen kirjoja?

Otava


Aah, kirjallisuuskinastelua! Tätä harvinaista herkkua olisi tarjolla, ja vieläpä kirjasta, jonka olen lukenut. Kyseessä on Reijo Mäen Mustasiipi. Täällä on siitä omat tunnelmani.

Kriitikko Tommi Aitio kirjoittaa tämän päivän (23.10.) Salon Seudun Sanomien kolumnissaan Kirjailija pahoitti mielensä mm. seuraavasti: Saako kirjailija kommentoida julkisesti kirjojensa kritiikkejä? Kyllä saa. Entä kannattaako moiseen puuhaan ryhtyä? Ei takuulla. Aition kolumnin taustalla on Reijo Mäen kirjoitus Ruumiin kulttuuri -lehden uusimmassa numerossa (3/2011). Onneksi olen kaukonäköisesti lehden tilaaja, ja voin siis samalta istumalta tarkistaa, mitä Mäki on kirjoittanut. Mäen sivun mittaisen tekstin otsikkona on Erään arvostelun anatomia. Siinä hän ruotii Juri Nummelinin arviota Mustasiivestä Helsingin Sanomissa. Nummelin kyllä pistää Mustasiiven pakettiin aika kovin ottein, sitä ei voi kieltää:

Vareksen kyllästyminen voi olla Reijo Mäen omaa kyllästymistä hahmoonsa ja maailmaansa. Sen verran tylsää ja innotonta suurin osa Mustasiivestä nimittäin on. Aiemmista Vares-teoksista tuttu leukailu loistaa poissaolollaan ja kirjassa on luvaton määrä turhia lukuja, jotka eivät vie tarinaa eteenpäin.

Mäen dialogi on aina ollut pitkää ja jaarittelevaa, mutta Mustasiivessä se on vielä pidempää ja jaarittelevampaa. Missään vaiheessa ei synny vaikutelmaa, että näin nämä ihmiset todella puhuvat - eikä kyse ole mistään tarkemman Turun-murteen kirjaamisesta, vaan siitä, että dialogin sävyjen pitäisi paljastaa puhujastaan yhtä paljon kuin käytetyt sanat. Henkilöistä ei loppujen lopuksi tule uskottavia.

Omassa arviossani olin samoilla linjoilla niiltä osin, että tarina junnaa paikoillaan ainakin kirjan alkuosassa. Tämähän ei ole Mäen teoksissa mitään uutta. Vares-romaaneista suurimmassa osassa on paljon löysää turinointia ja baarikierroskuvauksia, jotka vain satunnaisesti kuljettavat tarinaa eteenpäin. Leukailu ei loista minusta poissaolollaan, kuten Nummelin sanoo, vaan on vain entistäkin, no, lapsellisempaa. Dialogin jaarittelevuuskaan ei ole mitään uutta. Muistan monesti ihmetelleeni, kuinka teennäisiä Mäen mm. Vareksen suuhun kirjoittamat repliikit oikein voivatkaan olla. Henkilöiden ei kai ole tarkoituskaan olla kovin uskottavia? Olen aina kuvitellut, että Mäki kirjoittaa kieli poskessa näitä kirjoja.

Kyllä Nummelin kehuukin: Loppupuolella kirjaan tulee ryhtiä, kun Vares viimeinkin rupeaa tutkimuksiin. Paikoitellen Mustasiipi tuntuu oikealta dekkarilta. Sääli vain, että pääpahikset vaikuttavat epäuskottavilta, kuin vanhentuneelta satanististereotypialta.

Pääpahikset, kuten sivupahiksetkin, ovat Mäen teoksissa aina naurettavia. Se oikeastaan tekee Mäen kirjoista oikeutettuja. Vaikka ne ovat humoristisia (jos sattuu sellaisesta huumorista pitämään, kuten minä enimmäkseen) ja viihdyttäviä, ne kuitenkin osoittavat, että hyvä voittaa ja ettei rikos kannata, ainakaan väkivaltarikos. 

Nummelinin arvostelu oli siis kuitenkin saanut herneen juuttumaan Mäen nenään niin, että kirjailija oli ryhtynyt vastatoimiin. Ruumiin kulttuurin kirjoituksessaan Mäki toteaa itse näin: ”Arvostelun arvostelu ei ole hedelmällistä. Se on pohjaton aapa.” Sitä aapaa hän kuitenkin lähtee tarpomaan, ja kuten Tommi Aitio toteaa, omaksi vahingokseen. Mäki kertoo soittaneensa HS:n toimitukseen arvostelun ilmestymisen jälkeen ja tiedustelleensa, miksi arvostelua oli pyydetty henkilöltä, joka on jo pitkään asennoitunut häneen vihamielisesti. Nummelinkin on turkulainen vaikuttaja, mutta Mäki korostaa pariinkin kertaan, ettei ole ainakaan tietääkseen koskaan tätä tavannut saati hänen kanssaan keskustellut. Tosin tekstistä käy ilmi, että herrat ovat ainakin Facebook-kavereita…

Joka tapauksessa HS:n mukaan Nummelin oli itse ilmoittanut, että hänen ja Mäen välillä ei ole mitään siteitä, jotka estäisivät arvostelun. Mäen mukaan Nummelin ei ole voinut vastustaa tarjottua kiusausta. Kerrankin kun pääsee oikein valtalehdessä lyttäämään Mäen teoksen. En ole ollut tietoinen Nummelinin Mäki-vastaisesta nettikampanjasta, jonka olemassa olosta Mäki kirjoituksessaan vihjaa.

Mäki kuitenkin jatkaa: ”---esimerkiksi Kritiikkiportin kaikki muut arvostelut olivat kiittäviä, eräissä lehdissä urani parhaita. Eli kysymys kuuluukin: petettiinkö tässä nyt Hesarin ohella myös sen lukijoita?” Mäki on oikeassa. Turun Sanomien Matti Komulainen ylistää Mustasiipeä:
Parissa kohtaa Mäki avaa juonen solmuja sivaltamalla ja paljastaa vähän liikaakin, liekö tullut hinku kiriä kerrontaa ja pitää sivumäärä kurissa.
Muuten Mäki kirjoittaa tiukkaa tekstiä. Lause on ekonomista, kuvat tarkkoja ja tunnelmat kohdallaan. Esimerkiksi alun saaristomaiseman valoineen, tuulenvireineen ja aamu-uinteineen voi tuntea iholla.
Turussa kun liikutaan, myös kaupunkikuva tukee kerronnan uskottavuutta. Mäellä on silmää niin ruutukaava-alueen vilinälle kuin grynderien harjoittamalle kehitystoiminnalle rupuisilla teollisuusalueilla – entinen pankkimies nivoo tarinaan kiinnostavia taloudellisia kytköksiä.
Mustanpuhuvaa juonta höystetään aiemmista kirjoista tutulla huumorilla. Etenkin Luusalmi yltää jälleen uusiin sfääreihin – elämäntapataiteilijan ajatuksenjuoksusta välittyy nousuhumalaisen baarikärpäsen kaikkivoipaisuus hykerryttävästi.
Kovin ovat näkemykset erilaisia. Minua Luusalmen uudet sfäärit lähinnä etoivat.

Näin taas Marko Korkalo ylistää Savon Sanomissa: Reijo Mäen uusin teos Mustasiipi vaikuttaa tekijänsä kunnianhimoisimmalta sitten Hard Luck Cafen. Se on laajuudeltaan liki 400 sivun useaosainen järkäle. Teosten ympäristön, Turku ympäristöineen, hyvä kuvaus, lainehtiva verbaliikka ja teoksen rytminen sujuvuus on sitä, mitä Mäeltä sopii odottaakin. Mustasiipi on juuri tätä ja hiukkasen enemmänkin.

Kirjan tapahtumat ovat perususkottavia, ja Mäki on sittemmin hiukan leventänyt leukailevien osallistujiensa määrää ja repertuaaria. Esimerkiksi poliisit saavat suunsa auki paikassaan. Rosvopuolella esiintyy jopa tajunnanvirtaa juonen kulkua edesauttamaan. Se tosin vaikuttaa aika keinotekoiselta tavalta tuoda monimutkaisia juonenkäänteitä esille, mutta eihän kaikkea voi saada.
Kehuja siis on tullut. Silti yksi tyrmäys jää painamaan kirjailijaa niin kovasti, että hän kirjoittaa ikäväsävyisen kirjoituksen arvostelijasta lehteen. Mäki nimittäin sortuu oman vuodatuksensa loppupuolella rumaan henkilökohtaisuuteen. Hän tekee Nummelinin etunimestä ja syntymäajankohdasta päätelmän, että tämän isä on ollut ”yleisdemokraatti, joka on uskonut vallankumouksen pikavoittoon.” Mäki taas on kirjoissaan tuonut esiin vastakkaisen järjestelmän kannatuksensa. Mäkikin toteaa, että tulkinta on vares-päättelyä, mutta silti se on mielestäni ala-arvoista. Loppukaneetin lainaan tähän suoraan:

”Vai onkohan Juria alkanut syödä eräs toinen mato, semmoinen joka liittyy kunnianhimoon ja saavutusten ristiriitaan? Nelikymppinen mies, jolla edelleen ne suuret kirjalliset saavutukset antavat odottaa. Huonohkolle paperille painettuja pamfletteja ja muita vastaavia läpysköitä. Ei voi olla ikävämpää kohtaloa kuin marinoitua liemissään, kun lahjat eivät yllä lähellekään sitä tasoa, jonne on itsensä asemoinut. Otan osaa. Se ei ole kivaa elämää. Se syö miestä.”

Juri Nummelin on tietokirjailija, joka on julkaissut minusta ihan kunnioitettavan listan kirjoja ja ollut toimittamassa esimerkiksi novellikokoelmia.

Palataan Aition tämänpäiväiseen kolumniin. Hän toteaa, että Mäen olisi kannattanut pysyä hiljaa ja tyytyä asemaansa yhtenä Suomen myyvimmistä kirjailijoista. ”Luen varmaan Varekset jatkossakin, mutta tästä eteenpäin lukemisessa on eltaantunut sivumaku. Vares-dekkarien perusteella olen nimittäin luullut Reijo Mäkeä huumorintajuiseksi ja rempseäksi kaveriksi, mutta hänen purkautumisensa Ruumiin kulttuurissa sai hänet kuulostamaan nillittävältä mielensäpahoittajalta. Reilu turkulainen muuttui mielikuvien tasolla hetkessä tyypiksi, joka uskoo olevansa väärinymmärretty nero ja ihmettelee miksi muu maailma ei hänen nerouttaan ymmärrä.”

Minulle tämä Mäen herkkänahkaisuus ei tullut yllätyksenä. Ihan sama kuvio on näet toistunut ainakin jo kerran aiemmin. Helsingin Sanomat nimittäin pyysi kymmenen vuotta sitten arvion Mäen romaanista Kolmastoista yö omalta toimittajaltaan Suvi Aholalta. Ahola tykittää arviossaan aika tiukasti ja sanoo suoraan, ettei pitänyt romaanista, vaikka löysi siitä kosolti hyviäkin aineksia. Harmikseni olen jo laittanut paperinkeräykseen silloisen Ruumiin kulttuuriin, jossa julkaistiin Mäen vastine. Kirjoittaja oli kuitenkin raivoissaan siitä, että Hesari antoi ymmärtämättömän naisen arvioida kirjansa. Tämä oli vielä kehdannut tunnustaa, että kyseessä oleva kirja oli ollut kriitikon ensimmäinen Mäen dekkari. Itse suivaannuin Mäen itserakkaasta purkauksesta niin, että kirjoitin Ruumiin kulttuuriin vastineen, jota ei julkaistu eikä muullakaan tavalla huomioitu. Annoin kuitenkin Mäelle anteeksi, tai ainakin olen onnistunut työntämään hänen persoonansa syrjään hänen kirjojaan lukiessani, sillä senkin jälkeen olen ollut uskollinen lukija.

Huijattiinko siis lukijoita, kun Nummelin pääsi sanomaan mielipiteensä Hesarissa? Minusta ei, onhan kritiikki aina vain yhden kirjoittajan näkemys. Kuinka objektiivinen se voi koskaan olla? Mielestäni Nummelin ei sanonut arviossaan mitään, mitä ei voisi kirjan luettuaan hyväksyä, vaikka ei samaa mieltä olisikaan. Mäen tuntuu olevan kovin vaikeata hyväksyä se tosiseikka, että ihan kaikki lukijat ja kriitikot eivät hänen kirjoistaan pidä. Miksi heidän pitäisi? Hesari on huomioinut Mäen uutuudet kiitettävästi. Jos dekkarikirjailijalta tulee joka vuosi uusi, samankaltainen teos, on lehden keksittävä uusia näkökulmia sen esittelyyn.  Kirjat kuitenkin myyvät, niitä luetaan ja lainataan kirjastoista. Mäki saa taas kirjoittaa uutta luettavaa ensi kesäksi. Nobelia ei hänelle koskaan tule. Eikä tarvitsekaan. Ainakaan minusta.

P.S: Tommi Melenderin blogissa kiinnostava näkökulma kritiikkeihin!

23 kommenttia:

  1. Voi että, lyön täällä suurin piirtein käsiä yhteen ja hihkun innostuksesta, mahtava postaus! Perinpohjainen ja usempaa näkökulmaa esille tuova!

    En ole lukenut yhtään kirjaa Mäeltä, että sikäli olin ihan jäävi arvioimaan häntä kirjallisen tuotoksen suhteen.

    Kun ottaa huomioon, miten kova suosio hänellä on vuosikausia ollut ja silti juuri mm. hänen uusinta kirjaa aina joulun alla näyttävästi markkinoidaan ( ja moni parempikin, mutta ei niin menestynyt kirja jää tuon megamainonnan jalkoihin), niin..minusta olisi voinut kyllä antaa olla tuon Nummelin arvion, pitää mielipahansa omassa mielessään. Tuollainen vastine, lopulta noin henkilökohtaisuuksiin mennen tuo todellakin aika ikävää kuvaa ko. ihmisestä.

    VastaaPoista
  2. Todella hieno kirjoitus. Kiitos! Pistää ajattelemaan monia asioita.

    On varmasti järkevää, että lehtiin kritiikkejä tekevät ne kirjoittajat, jotka tuntevat edes joten kuten genreä, jota arvosteltava teos edustaa. Haluan silti kysyä, että kirjailijako se itse saa päättää, kuka arvostelee ja miten. Tuntuu nimittäin nyt siltä, että Mäki lyttää henkilökohtaisuuksilla kaikki ne, jotka eivät häntä ylistä, ja loput ylistävät (ainakin ihan kohta) pelkästään lyttäämisen pelossa... Tuskin tämä on kirjailijankaan etu.

    VastaaPoista
  3. Todella mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos! Ja osuvasti sanottu tuo, että kirjailija saa ilmaista kantansa kritiikkiin, mutta hänen ei kannata.

    Olen kerran (ennen blogiaikoja) saanut Eräältä Hyvin Tunnetulta kirjailijalta sähköpostia, koska en ollut arviossani kuulemma ymmärtänyt mitään hänen kirjastaan enkä kehunut sitä tarpeeksi, vaikka se oli "saanut hyvän kritiikit kautta maan". Lisäksi kirjailija väitti, etten ole edes lukenut koko kirjaa.

    Kuitenkaan en haukkunut kirjaa liiemmin vaan sanoin,ettei se ollut yhtö taidokas kuin ko. kirjailijan aiemmat teokset (eikä ilmeisesti ollutkaan, ainakaan sitä kirjaa ei koskaan mainita ko. kirjailijan teoksista puhuttaessa). Ja olin lukenut kirjan. :) Joka tapauksessa, tuli sellainen olo, että miten noin kuuluisa kirjailija alentuu tuollaiseen viestiin, enkä ole sittemmin voinut lukea mitään hänen kirjaansa muistamatta, millainen kiukuttelija hän on. Tuo herra Mäen kiukuttelu kuulostaa hyvin samankaltaiselta. Joskus kannattaisi ehkä kärsiä hiljaa nahoissaan. ;)

    VastaaPoista
  4. Hmm, Englannista törmäsin yhteen tapaukseen, jossa kirjailija on reagoinut varsin ärtyisästi kahteen arvioon kirjastaan; tosin siinä olivat kyseessä blogiarviot. Silloin heräsi juuri se tunne, että kirjailija ei ehkä osaa hyväksyä, että kirjaa arvioi "kuka tahansa".

    Noh, kai se on niin että kaikki haluaisimme työstämme mieluiten yksinomaan ylistäviä arvioita :-) Mutta kyllä kirjailijan täytyy pystyä kestämään myös teokseen kohdistuva kriittinen tarkastelu. Yleisesti ottaen kaikki arvioijan henkilöön menevä vastaaminen on aika hölmöä. Silloinkin kun arvioija on mennyt muotoilemaan kritiikkinsä väärin, pitäisi kirjailijan pystyä näkemään se tilaisuutena osoittaa kypsyyttä...

    (Onneksi en ole suuri Vareksen fani, nyt harmittaisi!)

    VastaaPoista
  5. Kirsi, yhdyn täydellisesti viimeiseen kappaleeseen, jonka sinä kirjoitit. Ja siis, olen itsekin kirjoittanut joskus postauksen kritiikin kritiikistä ja siitä kenelle arvostelu sallitaan.

    Arvostelu on aina subjektiivinen kannanotto ja sinänsä se ei tee siitä huonomaa, mutta ei myöskään parempaa.


    En olisi ikinä edes kuullut mistään Mäestä ja Vareksesta ellei Bessu (paras ustäväni) olisi viime kirjamessuilla juuttunut Mäkeä kuuntelemaan. Minä jatkoin siitä kiinnostavampiin kohteisiin.

    Jos minulta kysytään,niin Mäki mokasi itsensä. Olisi ollut hiljaa! Who does he think he is!

    ***

    Kirsi, joko olet valinnut blogissani vuoden 2011 kauneimman kirjan kannen. Valinta on jo kolmatta kertaa ja samalla arvonta.

    VastaaPoista
  6. Minä löysin vielä arkistoistani kyseisen Ruumiin kulttuurin, numeron 2/2002. Reijo Mäki kirjoittaa jutussaan Ja mielipidepoliisi pamputtaa taas Suvi Aholan kritiikistä mm. näin:

    ... Minulta tuli viime syksynä rikoskirja, josta löytyi jonkin verran lesbosuhdettakin kuvaavaa tekstiä. Rikoskirjoissa tapahtuu (jo ihan genrenkin perusteella) ikäviäkin juttuja. Niinpä toinen kuvatuista naisihmisistä oli vähemmän mukava henkilö. Tuossa Hesarin arvostelussa kriitikko (joka totesi, ettei ollut koskaan lukenut ainuttakaan Reijo Mäen kirjaa) keskittyi lähinnä analysoimaan sitä, että mitä meikäläisellä oikein mahtaakaan olla kaikkia maamme lesboja vastaan? Täysin asiaan perehtymätön kriitikko ei tietenkään voinut tietää, että olen kirjoittanut 19 rikoskirjaa, joista lähes kaikissa pahan alkuna ja juurena ovat heiluneet äijät...

    On tietystikin oma mokani, että olen pääkaupungin hienokirjallisten piirien ulkopuolisella joutomaalla kirjoittamista harjoittava maalainen. Enkä siis ole voinut tajuta, että on olemassa pyhiä asioita, joihin meillä miekkosilla ei ole ikinä lupa koskea likaisilla sormillamme - ei edes fiktiivisissä jännitystarinoissa. No, oppia ikä kaikki!

    Tämän jälkeen Mäki alkaa pohtia sitä, miksi Hesari on halunnut julkaista kyseisen kriiikin ja kuulostaa hieman vainoharhaiselta epäillessään jälkien johtavan "sylttytehtaalle". Hän kokee myös edelleen tarpeelliseksi korostaa, että kriitikko on ollut täysin asiantuntematon. Käsittääkseni Aholaa oli tällöin eräs Suomen ykköskriitikoista? Ja uskoisin kriitikoiden joutuvan työkseen useinkin kirjoittamaan arvosteluja kirjailijoista, joiden työhön eivät ole aikaisemmin tutustuneet?

    Tällainen kritiikki herättää tiettyjä kysymyksiä. Esimerkiksi mieleen tulee, että mistä se saa innotuksensa? Kriitikko myönsi, ettei ollut aikaisemmin koskenut tikullakaan tuotantooni. Hesarin kirjallisuuskriitikoissa ja avustajissa on leegio tyyppejä, jotka ovat toki seuranneet vaatimattomia pyrkimyksiäni pian parinkymmenen vuoden ajan. Mutta nytpä heidän asiantuntemustaan ei tarvittu.

    Mistä kumpusi arvostelijan yhtäkkiä herännyt mielenkiinto - jonka lähtökohta oli yhtä ennakkoluuloton sekä -asenteeton, kuin jos Tony "Viikinki" Halme olisi äkkiä päättänyt ruveta arvioimaan taiteilija Jorma Uotisen uusinta tanssiteosta? ... Operaation takana lienevät sellaiset tutut likinäköiset tahot, jotka ovat ihan asbestihanskoin kiikuttaneet teoksen kriitikon "hoideltavaksi".

    Ryhmä käyttää nimeä "Pahaa Mieltä Salapoliisiromaaneista" - PMS ry. Näissä totisissa huilunsoittajissa tosikkouden pystyy ylittämään vain heidän perusstalinismia muistuttava oikeaoppisuutensa. Mielipidemiliisien aamuöiset, kovat koputukset tullevat kantautumaan jostakin huteran ulko-oveni suunnalta.

    VastaaPoista
  7. Kaksinkertainen voi! Voi, kuinka hieno postaus ja voi Reijo, minkä teit! Kuulostaa kyllä melko lapselliselta purkaukselta, varsinkin, kun näin on kerran käynyt ennenkin. Sinällään kritiikkiin vastaaminen on ok, jos sen osaa tehdä fiksusti, mutta henkilökohtaisuuksiin meneminen on karmeaa. Tuosta asiasta, pitääkö kriitikon tuntea edeltävä tuotanto: ei välttämättä minusta. Harva on lukenut kaikkia vareksia ja tuore kritiikki luulisi olevan kirjailijallekin tervetullutta.

    VastaaPoista
  8. Postauksesi oli valaiseva ja esimerkillinen. Itsekään en ole yhtään Mäen romaania lukenut, joten en osaa sinällään sanoa mitään. Hölmö purkaus krittiikkiin, samoin kuin Aholankin lyttääminen.

    Turkulaisista ei tosin koskaan tiedä ;D - piirit ovat kovin pieniä siellä. Kun itse asuin Turuus, Nummelin oli ylioppilaslehden päätoimittaja, ja olihan sen lehdenkin ympärillä kaikkea kälinää, mutta muistaakseni se oli Nummelinin jälkeen. Mutta vähänhän siellä on sellainen ahdasmielinen ilmapiiri.

    VastaaPoista
  9. Hyvä aihe ja kirjoitus!

    Minä pohdiskelin taas jotain samantapaista, tosin paljon epämääräisemmin, kun aina ajoin blogejakin kommentoidaan niillä "et sinä ole mikään oikea kriitikko" -heitoilla. Yleensä just niihin negatiivisiin arvioihin, positiivista en muista moista kuulleeni.

    Hyvä teksti on hyvä teksti, olipa sen kirjoittanut kuka vaan. Ja huono teksti on huono teksti, vaikka kirjoittaja olisi tosi nimekäs. Tämä pätee kirja-arvioihinkin, myös blogiarvioihin.

    Aika rimanalitukselta tuo Reijo Mäen tykitys kuulostaa.

    VastaaPoista
  10. Kiinnostava teksti, Kirsi, ja mielenkiintoista keskustelua sen lisäksi!

    Minulle Reijo Mäki on tuttu ainoastaan nimenä joten kirjoista en osaa sanoa mitään. Sen sijaan olen kyllä aika samoilla linjoilla muiden kommentoijien kanssa; kritiikkiä tosiaan voi kritisoida mutta miksi ihmeessä?

    Kritiikin kritisointi osoittaa minusta kummallista asennetta siitä, että kaikkien pitäisi olla samaa mieltä ja pitää. Mutta eihän tällainen nyt hyvänen aika ole mahdollista, että aina kaikki olisivat samaa mieltä. Minusta ainakin on välillä mukavaa lukea vähän kriittisempikin arvio, eikä se välttämättä estä minua tarttumaan kirjaan vaan saattaa jopa innostaa siihen. Puhh.

    Leppoisaa alkavaa syysviikkoa yhtä kaikki!

    VastaaPoista
  11. Hieno postaus, eikä mitään lisättävää, yleisö lopulta päättää kirjan menekin. Joskus elokuvakriitikot lyttäävät jonkin filmin esim. Avatar, Bolt tai eivät anna sitä arvoa, joka katsojien mielestä sillä on :)

    VastaaPoista
  12. Ai sentään miten herkullista...! Kiitos aloituksesta Kirsille ja muille muikeasta jatkosta.

    Minä(kään) en ole Mäkeä lukenut, koska lajityyppi ei kiinnosta, mutta nyt aloin miettiä, mitä kirjallisia helmiä olenkaan menettänyt. Varmasti hurjan kiiltäviä vastineiden perusteella. :)

    Jäin miettimään sitä, mitä kirjoja kullekin kriitikolle esim. Hesarissa annetaan luettaviksi, vai valitsevatko he ne itse? Tietääkö joku? Esim. Suvi Aholan kritiikkejä olen ihaillen seuraillut kohta 15 vuotta, ja olen ollut huomaavinani tiettyihin teemoihin keskittymistä.

    Aika noloa mennä henkilökohtaisuuksiin, se vielä. Höh. :(

    VastaaPoista
  13. Minunkin on pakko hehkuttaa, että mahtava kirjoitus Kirsi! Voi että, uusimmassa Ruumiin kulttuurissa on niin monta herkullista juttua...

    Aika mautonta tekstiä Mäeltä kyllä tuo "vastakritiikki" :/. Yleensäkin kritiikkeihin vastaaminen on vähän turhaa (ellei halua korjata jotakin oleellista asiavirhettä), mutta jos menee loukkaavaksi niin...

    VastaaPoista
  14. Kritiikkiin vastaaminen on tosiaan joskus ok, erityisesti jos pitää oikoa asiavirheitä, mutta tuo Mäen tyyli ei tosiaankaan ole toimiva. Henkilökohtaisuuksiin menevä, vainoharhainen, vinkuva, ei näin.

    Noin muuten minusta kriitikon ei tarvitse olla perehtynyt kirjailijan aiempiin kirjoihin joskin se on tietysti hyvä silloin mainita, koska kyllä se ensikertalaisen mielipide on myös yksi tapa lukea se kirja. Toki kriitikolla pitäisi olla jonkinlainen käsitys siitä kentästä missä operoidaan, eli Mäkeä ei välttämättä kannata antaa arvosteltavaksi kriitikolle joka ei lue lainkaan rikosromaaneja (vaikka tällaisella kriitikolla voi joskus ollakin mielenkiintoista sanottavaa, mutta useimmiten ei).

    VastaaPoista
  15. Tuohon Minnan kysymykseen vielä, en sen tarkemmin tiedä Hesarin tavoista mutta ylipiston kritiikkikurssilla kävimme vierailulla Sanomatalossa ja Hannu Marttila vain iski jonkun ihan randomkirjan ("Ruotsia idiooteille" tms.) opettajamme, HS:n vakituiselle avustajalle käteen ja pyysi että arvioipa tuo :). Samalla reisulla sovimme Jukka Petäjän kanssa, että hän ei kirjoittaisikaan eräästä uutuudesta kuten oli aikonut, koska kurssimme oli saanut siitä arvostelukappaleita kustantajalta -> HS julkaisi sitten erään kurssilaisen kritiikin kirjasta. Avustajat saava varmaankin ehdottaa, että jos kirjoittaisin tuosta jne.

    Suvi Ahola on varmastikin saanut valita pitkälti mitä arvioi, siis uransa alkuvuosien jälkeen, tosiaan nais-, äitiys- ja tyttökirjateemaa on nähtävissä kritiikeissäänkin.

    VastaaPoista
  16. Erittäin kiinnostava juttu, vaikka toisaalta harmittaa että luin sen.
    Tässä kulminoituu se, minkä takia en oikeastaan halua tietää kirjailijasta mitään.

    Pidän Vares-kirjoista, ne ovat mukavaa viihdettä ja itseasiassa ainoa dekkarisarja mitä luen.
    Mutta jatkossa varmaan lukemista värittää juurikin Reijo Mäen persoona, eikä väritys ole kovin positiivinen. En yllättynyt tästä, sillä minulla on ollut kutina (ehkä joskus ennen Vares-lukemisiani kuullut Mäestä vastaavaa juttua ym.), että Mäki on vähän herkkähipiäinen.

    VastaaPoista
  17. Kirsi, taas kerran loistava kirjoitus ja keskustelun avaus!

    Olen lukenut kolme Vares-dekkaria. Ne ovat minusta ajankulua, suupalakirjoja. Kritiikkeihin ei mielestäni kannata vastata. Siinä käy vain niin kuin Mäelle nyt.

    VastaaPoista
  18. Kiitos kovasti kaikille kommenteista! Arvasin, että aihe on kuohuttava, vaikka ei toki uusi blogimaailmassakaan. En vain malttanut olla kirjoittamatta, varsinkin kun niin elävästi muistan tuon edellisen avautumisen. Silloinkaan en muista Suvi Aholan enää kommentoineen asiaa mitenkään. Kiitokset Lukutoukalle, joka oli kaivanut jo kadottamani tekstin esille, muistikuvani olivat aika oikeansuuntaiset, valitettavasti! Toivottavasti en pilannut kovin monen ihmisen lukunautintoja tällä "paljastuksellani" :)

    VastaaPoista
  19. Hyvä postaus! Ja aihe ihan yleensäkin: olen huomannut, että jotkut kirjailijat ottavat todella henkilökohtaisesti nokkiinsa, jos heidän kirjoistaan kirjoitetaan ei-niin-mieltäylentävä arvostelu. Mielestäni tämä on hiukan typerää, sillä arvosteluhan on aina mielipideteksti, ja kaikillahan on oikeus mielipiteeseensä, kunhan se on perusteltu. Tosin täytyy myöntää, että itse olen ottanut jokseenkin henkilökohtaisena loukkauksena sen, ettei arvosteluja kirjoistani juurikaan ole ilmestynyt :) Mieluummin koviakin sanoja kuin ei sanoja ollenkaan!

    VastaaPoista
  20. Minäkin liityn kiittelijöiden jonoon, eli kiitos mielenkiintoisesta postauksesta! Kiva myös, että keskustelusta löytyi myös kirjailijanäkökulma asiaan.

    Astunkohan minäkin nyt kommentillani Mäen varpaille, koska en ole hänen kirjojaan lukenut ;) Elokuvista Vares on tuttu, joten tiedän ainakin vähän mistä puhutaan.

    Aika herkästi Mäki tuntuu reagoivan arvosteluihin. Helmi-Maaria Pisaran kommenttia myötäilen, eli hyvä kun kirjoista kuitenkin puhutaan. Mielipiteitähän mahtuu maailmaan ja jokainen vähänkään järkevä ymmärtää arvioita lukiessaan, että itse voi olla ihan eri mieltä kuin kriitikko.

    Tuntuu myös hassulta, että mikäli olet lukenut kirjailijalta/genrestä vain yhden kirjan, et saisi julkisesti arvioida sitä. Jostainhan kriitikon on pakko aloittaa. Tällä perusteella kirjabloggaajatkin saisivat olla todella varpaillaan, mistä uskaltaa kirjoittaa ja mistä ei.

    En tiedä tulkitsenko väärin, mutta Mäki tuntuu kirjoittaneen vastineensa hieman pilke silmäkulmassa, mutta henkilökohtaisuuksiin menemisessä hän karahti pahasti kivelle! Ei noin...

    VastaaPoista
  21. On tyhmää toistaa samoja asioita, mutta koska kommentit ja kiitokset toivon mukaan lämmittävät, niin kiittelen kiittelen tästä jutustasi. Myös aloin miettiä, että voisin seuraavaa kertaa varten kaukonäköisesti tilata Ruumiin kulttuurin. ;)

    VastaaPoista
  22. Kiitos, kiitos, lämmittävät toki! :) Mutta Villasukka sai kyllä miettimään, josko sittenkin Mäki teki tämän tempun pilke silmäkulmassa?! En sitten kyllä osaa enää lainkaan tulkita mitään, jos niin on. Voihan tietysti aina tehdä hakkaraiset ja jälkikäteen lyödä jutut vitsiksi. Mutta ei taida onnistua?

    Ruumiin kulttuuri kannattaa ehdottomasti tilata, sillä samalla tulee Suomen Dekkariseuran jäsenyys.

    VastaaPoista
  23. Kiitos jutusta Kirsi!

    Ilman sinua minulta olisi mennyt tämä kirjallinen skandaali ihan ohitse;)

    Vähän huvittavaahan tämmöinen on, mutta toisaalta ihan hyvä muistutus siitä, ettei se, että osaa kirjoittaa romaanin, välttämättä tee ihmisestä sellaista itsevarmaa järjen ja mielen jättiläistä jollaisina kirjoilijoita usein pidetään.

    VastaaPoista