Sivut

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Haaste lintubongareille ja himolukijoille


Keväällä Koko lailla kirjallisesti -blogissa pohdittiin, mikä on kaunein kirjan nimi, ja vähän myöhemmin Satu laittoi liikkeelle minihaasteen Apiloita ja omenankukkia. Siinä piti lukea kirja, jonka nimessä mainitaan kasvin nimi. Ajatukset jäivät pyörimään mieleeni, vaikka en keksinyt sitä kauneinta kirjan nimeä sen paremmin kuin lukenut kasvikirjaakaan. Sen sijaan aloin miettiä, mitä sellaisia kirjoja tiedän, joiden nimissä mainitaan jokin lintu. Parin kuukauden hajanaisten mietteiden jälkeen sain kokoon surkean pienen listan (aiemmin luetut tummennettu ja suluissa vinkinantaja):

Richard Bach: Lokki Joonatan (Linnea)
Gudbergur Bergsson: Joutsen (Sara)
Suzanne Collins: Matkijanärhi
Margaret Craven: Kuulin pöllön kutsuvan (Jum-Jum)
Colleen McCullough: Okalinnut (Karoliina)
Susan Fletcher: Meriharakat (Villasukka kirjahyllyssä)
John Grisham: Pelikaanimuistio (Luru)
Dashiel Hammet: Maltan haukka (Taava)
Lee Harper: Kuin surmaisi satakielen
Lian Hearn: Satakielilattia (Sara)
Jera Hänninen: Harakkapoika (Zephyr)
Yashar Kemal: Haukkani Memed
Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän (Karoliina)
Yasmina Khadra: Kabulin pääskyset(Zephyr)
Selma Lagerlöf: Peukaloisen retket villihanhien seurassa (Jum-Jum)
Anni Lahtinen: Tunturikurmitsa kutsuu
Auli Mantila: Varpunen (Luru)
Timo K. Mukka: Kyyhky ja unikko (Jenni)
Reijo Mäki: Satakieli lauloi yöllä
Herta Müller: Ihminen on iso fasaani (Sara)
Jukka Parkkinen: Korppi-kirjat (Luru)
Alan Paton: Liian myöhään vesipääsky
Edgar Allan Poe: Korppi (Sara)
Jayne Anne Philips: Kiuru ja termiitti (Taava)
Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni (Maria)
Sean Stewart: Matkijalintu (Satu)
Nassim Nicholas Taleb: Musta joutsen (Tuomas Enbuske, KK 15/2011)
Ngugi wa Thiong'o: Variksen velho (Zephyr)
Anton Tshehov: Lokki (Hanna)
Kaari Utrio: Haukka, minun rakkaani (Morre)
Kaari Utrio: Tuulihaukka (Morre)
Rauha S. Virtanen: Kiurut laulavat

(Alkuperäiset ideani kursiivilla selvyyden vuoksi.)

Apua siis tarvitaan teiltä, rakkaat blogistit! Mitä muita muistatte?

Lisäksi tämä on ensimmäinen ihan oma haasteeni: Lue kirja, jonka nimessä mainitaan jonkin linnun nimi. Pistetään aikarajaksi loppuvuosi. Rajataan niin, että mukaan otetaan vain kaunokirjallisuus ja siitä proosa; romaanit ja novellit. Linnun pitää olla oikea lintulaji, ja sen pitää olla suomeksi kirjan nimessä.

Itse osallistun tuolla Harperilla, joka on odottanut vuoroaan jo jonkin aikaa ja joka nousi listallani tuon Puumajakesä-yhteyden ansiosta. Tavallaan tästä tulee hauska ketju, sillä vastasin Puumajakesällä Susan Nostalgian jäljillä -haasteeseen.

25 kommenttia:

  1. Tulee mieleen vain Kaari Utrion 'Haukka, minun rakkaani'

    VastaaPoista
  2. Äh! Lisää Utriota: Tuulihaukka (onko se edes olemassa oleva lintu? en ole mikään ornitologi :D)

    VastaaPoista
  3. Ainakin Lokki Joonatan Richard Bachilta? Ihana haaste. :)

    VastaaPoista
  4. Tsehovin Lokki. :)

    Pelkään muuten lintuja...huih.

    VastaaPoista
  5. Onpa yllättävän vaikea löytää omasta hyllystä, mutta kaksi sentään löytyi:

    Kuu kiurusta kesään, tekijät P. Jarasto, K. Lindgen ja K. Nepponen. Kirjassa on kirkon kerhomateraalia syksystä kevääseen. Selaan tätä vanhanoloista ja -aikaista kirjaa työssäni silloin, kun on pula ideoista.

    Toinen on Lokki Joonatan, joka tuossa edellä on jo mainittukin.

    VastaaPoista
  6. Vaikea kysymys. En tosiaan ole mikään lintuharrastaja. Äkkiseltään tulevat mieleen vain Dashiel Hammetin "Maltan haukka" ja Harper Leen "Kuin surmaisi satakielen".

    VastaaPoista
  7. Osallistun Marjatta Kurenniemen Kesälinnulla!

    Voisitko harkita kommentoinnin muuttamista ponnahdusikkunaan, koetin taas aiemmin kommentoida kännykällä mutta ei onnistunut.

    Hilkka Ravilo: Mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun (en ole itse lukenut, mutta moni blogisti on.

    VastaaPoista
  8. Harper Lee sinulla olikin listalla. Ainahan on Heli Laaksosen "Pulu uis" ja "Peippo vei". Jayne Anne Philipsin "Kiuru ja termiitti."

    VastaaPoista
  9. En tiedä, lasketaanko näitä, mutta mieleeni tulivat äkkiseltään Ken Keseyn Yksi lensi yli käenpesän sekä Colleen McCulloughin Okalinnut.

    En uskalla luvata varmaksi osallistumista (hauska minihaaste joka tapauksessa!), mutta minullakin on tuo To Kill a Mockingbird TBR-listalla, ja Tsehoviakin haluaisin lukea lisää. Virtasen Kiurut laulavat ja Kurenniemen Kesälintu taas ovat tyttökirjakokoelmissani. Saas nähdä! :)

    VastaaPoista
  10. Susan Fletcherin Meriharakat taitaa olla mainitsematta. Ja piti ihan googlettaa onko sellainen lintu olemassa ;D

    VastaaPoista
  11. Himolukija ilmoittautuu! Haastehulluna osallistun tähän, varsinkin kun listalla on kirjoja jotka olen joka tapauksessa ajatellut tänä vuonna lukea. :)

    Minullekin tuli mieleen pari kirjaa: Herta Müllerin Ihminen on iso fasaani ja fantasiagenrestä Lian Hearnin ihana Satakielilattia. Niin ja onhan sitten Edgar Allan Poen Korppi ja kultakuoriainen, ja Anais Ninin Pikkulinnut (nämä kaksi tosin ovat lyhyttarinoita, en tiedä lasketaanko niitä tässä)...

    Sara / P.S. Rakastan kirjoja

    VastaaPoista
  12. Mieleeni tuli vielä islantilainen Gudbergur Bergssonin Joutsen! :)

    Sara / P.S. Rakastan kirjoja

    VastaaPoista
  13. Ja jos sarjakuvaromaanit lasketaan, niin Zeina Abirachedin Pääskysen leikki.

    VastaaPoista
  14. Tästäkään en tiedä, lasketaanko mukaan, mutta Marja-Liisa Vartion Hänen olivat linnut.

    VastaaPoista
  15. Margaret Craven: Kuulin pöllön kutsuvan
    Selma Lagerlöf: Peukaloisen retket villihanhien seurassa (siinähän on kaksikin linnun nimeä!)
    Iain Banks: The Crow Road

    Hassu huomio kirjahyllystäni: Craven, Lagerlöf sekä Harper Leen Kuin surmaisi satakielen ovat vieretysten hyllyssäni. Enpä ole ennen tajunnut että niitä yhdistää lintuteema. :)

    VastaaPoista
  16. Okalintu on ilmeisesti ihan oikea lintulaji:

    Okalintu (thornbird) on erään määritelmän mukaan pieni eteläamerikkalainen lintu (Anumbius anumbii), joka kuuluu uunilintujen sukuun. Okalintu rakentaa oksista, risuista ja okaista hyvin suuren ja monimutkaisen pesän pensaaseen tai puuhun.

    Tieto löytyi täältä: http://igs.kirjastot.fi/fi-FI/iGS/kysymykset/kysymys.aspx?ID=f4d32e8f-99ab-4304-9a89-ebb3a15e5f61

    VastaaPoista
  17. Jum-Jum, kiitos okalintutiedosta, jota pohdin, mutten jaksanut googlettaa. :)

    VastaaPoista
  18. Timo K. Mukka: Kyyhky ja unikko!

    Huh, keksinpäs. Olen miettinyt lintuaiheista kirjannimeä nyt puolittain koko päivän. Ihana lukuhaaste sinulla, seuraan innolla. :)

    t. Jenni K-blogista (en pysty kommentoimaan nimelläni kuin ponnahdusikkunablogeissa...)

    VastaaPoista
  19. Huh! Olettepa keksineet paljon! Kiitos kaikista ehdotuksista. Jonkin verran rajasin haastetta päivän kuluessa, jotta homma ei ihan riistäydy hallinnasta :) Lisää ehdotuksia otetaan mielihyvin edelleen vastaan.
    Muutin kommenttiloodan pnnahdusikkuanlliseksi, jotta kommentointi sujuisi varmemmin kaikilta. Katsotaan, miten sujuu!
    Erikoiskiitos Jum-Jumille selvitystyöstä!

    VastaaPoista
  20. Hieno haaste! Voisin osallistua tähän, koska Harper Leen Kuin surmaisi satakielen tekisi mieli lukea uudemman kerran. Olen lukenut sen viimeksi yläasteella, mutta kirjasta saisi varmasti enemmän irti nyt aikuisiällä.

    Listaan voisi vielä lisätä nämä:
    Jera Hänninen: Harakkapoika
    Yasmina Khadra: Kabulin pääskyset
    Ngugi wa Thiong'o: Variksen velho

    VastaaPoista
  21. Testaan bongahdusikkunaa ;), meinasin tosiaan liittää tänään postaamani Kesälinnun tähän haasteeseen, mutta olitkin tarkentanut sääntöjä (mikä on hyvä). Linkitän tämän hauskan haasteen joka tapauksessa sivupalkkiini ja osallistun jos tulee kiinnostava "lintukirja" vastaan. Liian myöhään vesipääsky kiinnostaisi, mutta joskus paremmalla ajalla... Paljon muitakin kiinnostavia löytyy listalta!

    VastaaPoista
  22. Hauska haaste, tähänpäs täytyy osallistua! Omasta hyllystä löytyy lukemattomana jo mainittujen Tsehovin ja Fletcherin kirjojen lisäksi Sean Stewartin Matkijalintu. Googlettelin vähän epäileväisin mielin, mutta kyllä sekin näyttäisi olevan ihan oikea lintu! :)

    VastaaPoista
  23. Hoksasin vasta nyt tämän hauskan pikkuhaasteen, hyvä idea! Pari ehdotusta lisää: Auli Mantilan Varpunen ja John Grishamin Pelikaanimuistio.

    Nuortenkirjojen puolelta löytyvät Jukka Parkkisen Korppi-kirjat: Korppi ja kumppanit, Korppi ja korven veikot, Korppi ja korpin poika ja Korppi ja Pitkänen

    VastaaPoista