Sivut

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Nauravia naisia -äänikirja


Nauravia naisia -kokoelman nimi ja iloisenkeltainen kansi antavat hieman turhankin aurinkoisen kuvan siitä, mitä tuleman pitää. Nauruakin on luvassa, mutta aika mustaa ja katkeransuoloista huumoria novelleissa on, ja nauramaan joutuu kyynelten läpi, lisäksi itselleen.

Kokoelmaan tai antologiaan on valittu novelleja ja tekstejä yhdeksältä suomalaiselta naiskirjailijalta:

Sinikka Nopola: On soitot loppunu • Mää luin Feng shui -oppaan • Mää säästän itteeni • Likka kelmuttaa • Likka hoitaa puutarhaa • Mää ostin kumikanan • Mää seurustelin • Mää otan kohteliaisuuresta vastaan äiteni vanhoja alushousuja • Liivinsäästäjä • Sairaalassa • Pöpö •Hämäläisen vanhuus: 70-vuotiaana • 80-vuotiaana • 90-vuotiaana • 100-vuotiaana

Tuuve Aro: Ei saapuneita viestejä • Uimakoulussa kukaan ei ole yksin

Taina Latvala: Diiva • Gloria

Maritta Lintunen: Vakoojat • Kappelikeikka

Anja Erämaja: Loka, marras, seksi • Seisoo, istuu, makaa

Tuula-Liina Varis: Pieni mummosarja: Spagaatti • Rokkia • Seksiä

Sari Mikkonen: Yliopistoretki

Outi Alanne: Kuuma konepelti

Miina Supinen: Miinus 200 astetta • Timanttinappi


Kaikki tekstit on aiemmin julkaistu 2000-luvulla. Lukijoina toimivat Anja Erämaa, Seela Sella, Sanna Stellan, Maija-Liisa Ström ja Martti Suosalo. Kaikki ovat ammattilaisia, mutta eniten pidin Martti Suosalon ja Seela Sellan luennoista. Kysymys on varmasti myös tottumuksesta, sillä tuttuja ääniä on miellyttävämpi kuunnella.

Osa novelleista on aiemmin ilmestynyt antologiassa 2000-luvun Decamderone, joten se selittänee sen, miksi seksillä on niin selkeä ja iso osa tarinoissa. Esimerkiksi Outi Alanteen Kuumassa konepellissä naidaan oikein kunnolla, kun taas Anja Erämajan novellissa Loka, marras, seksi perheenäiti ajattelee koko kuukauden seksiä ja yrittää saada aviomiehensäkin ajattelemaan, turhaan. Toinen yhtä keskeinen aihe on dementoituminen. Useassa novellissa käsitellään vanhuutta, vanhuudenhöperyyttä ja kuolemaa. Tuula-Liina Variksen novellit on nimettykin Pieneksi mummosarjaksi. Kaikissa kolmessa vanhus muuttuu dementoituessaan vieraaksi, usein epämiellyttäväksi ihmiseksi lastensa ja läheistensä silmissä. Tuuve Aron Ei saapuneita viestejä -novellissa lapsikaan ei ole kovin miellyttävä ihminen. Päähenkilöt ovat naisia paria novellia lukuun ottamatta.

Miina Supisen novellissa Miinus 200 astetta minäkertoja on reumaparantolan kylmähoitohuoneen hoitaja, teknikko, jolla on suhde yhden potilaan kanssa. Maritta Lintusen Kappelikeikka on suosikkini, eikä vähiten Martti Suosalon virtuoosimaisen luennan, oikeammin näyttelemisen ansiosta. Nuori poika on kaukana kotoa Kuopiossa ensimmäisessä oikeassa kesätyöpaikassa kanttorin sijaisena. Työparina on aito savolaismies, joka tuntee myötätuntoa kokematonta kesäsijaista kohtaan, mutta suorasukaisilla ja samalla käsittämättömillä puheillaan aiheuttaa vain lisää hämmennystä ja ahdinkoa. Novelli sijoittuu päivään, jolloin kappelissa pidetään seitsemät hautajaiset peräperään.

Antologia toimii parhaiten näytevalikoimana. Useiden kirjoittajien tuotantoon haluaisin tutustua tarkemminkin tämän kuunneltuani.

Nauravia naisia. WSOY:n äänikirja 2011. 4 cd:tä, n. 3 h 50 min.

4 kommenttia:

  1. Oi, sinä ehdit jo kuunnella tämän, minä vasta huomasin että tämmöinen on tulossa. Odotan innolla!

    VastaaPoista
  2. Että kuulostaa hauskalta! Etenkin nuo Nopolat :)

    VastaaPoista
  3. Erja, jälleen kiitos kirjastolaitoksella ja paikalliselle sivukirjastolle, josta saa uutuudet heti.
    Morre, Nopolaa on myös omana äänikirjanaan, parhaillaan minulla menossa Kyä tässä jotain häikkää o mm. Seela Sellan ja Esko Roineen esittämänä. Mainio!

    VastaaPoista
  4. Nyt vihdoin ehdin kuunnella tämän. Myös minä ihastuin ikihyviksi Kappelikeikkaan, enkä varmaan vähiten Suosalon tulkinnan takia.

    VastaaPoista