Sivut

torstai 16. kesäkuuta 2011

Lue lukukoiralle!

Piti oikein hieraista silmiä aamun Hesarin (HS 16.6.2011) äärellä! Lehdessä on toimittaja Paula Paukun kirjoittama juttu Leppävaaran kirjaston uudesta työntekijästä lukukoira Börjestä. Ideana on, että heikosti lukevat lapset ja aikuiset voivat harjoitella ääneen lukemista. Kuuntelijana toimii Börje, joka ei kuulemma kritisoi, vaikka virheitä tuleekin. Aivan mainio idea! Lukukoiria koulutetaan Yhdysvalloissa, tietysti. "Koiria pidetään ihanteellisina lukukavereina, koska ne rauhoittavat lukijaa ja alentavat verenpainetta." Helppo uskoa, että näin on. Onhan vanhainkodeissakin jo pitkään ollut kissoja vähän samasta syystä.

Börjen emäntä Raisa Alameri on titteliltään erikoiskirjastonhoitaja ja lukukoiraemäntä. Mahtaako Suomesta löytyä toista yhtä erikoista ammattia? Jutun mukaan Börjelle luetaan eniten kuvakirjoja, mutta yksi asiakas käy lukemassa hänelle Louisa M. Alcottin Viimevuotiset ystävämme -kirjaa. Lukija on kuulemma edistynyt huimasti urakan aikana, joten tämä ihan oikeasti toimii!

Kertokaahan te, jotka pääkaupunkiseudulla vaikutatte, oletteko törmänneet maltankoira Börjeen?
 
Sirpa Räihä, HS

9 kommenttia:

  1. Uutinen Börjestä sai minut tavattoman hyvälle tuulelle aamun Hesaria lukiessani. Näytin Börjen kuvaa myös innokkaasti lukemista opettelevalle 5,5-vuotiaalle tyttärelleni ja hän olisi heti halunnut nähdä Börjen. En tiedä, onko Börje tavattavissa tai Sellon kirjastossa. Meiltä on sinne matkaa noin 30 kilometriä, joten harmillisesti emme ole pörröturkkiin törmänneet. Mainio idea ja lukukoirille on jutun mukaan olemassa ihan sertifikaatti.

    VastaaPoista
  2. Minäkin hymyilin aamulehden parissa juuri tämän jutun kanssa! On hienoa, että koiran empaattista läsnäoloa valjastetaan eri käyttötarkoituksiin. Tosin toivon, että myös karvakuono saa osakseen hellyyttä ja rapsutusta ;)

    t. Valkoinen kirahvi

    VastaaPoista
  3. Onpas kiva idea! Börje on hyvin sympaattisen näköinen kuuntelija.

    VastaaPoista
  4. Minäkin ilahtuin Hesarin Börje-jutusta ja löysin myös koiruuden blogin: http://lukukoira.blogspot.com/ :)

    VastaaPoista
  5. Tää oli tosiaan aivan ihana juttu. En ole Börjestä ennen kuullut, vaikka Helmet-kirjastoissa asioinkin. Uskon minäkin, että ääneen lukeminen kehittää lukutaitoa ja sujuvuutta kovasti. Tekstissä oli ihanat perustelut sille, miksi koira on hyvä kuuntelija.

    VastaaPoista
  6. Onpa tosiaan hyvä idea! Saisi levitä laajemmallekin, mutta on tässä yksi mutta. Olen kyllä nyt tosi tylsä, sillä mietin (ja minähän rakastan kissoja ja koiria!) sitä, että jos jollain asiakkailla on paha koira-allergia, niin mitäs sitten? Loppuvatko hänen kirjastoreissunsa?

    VastaaPoista
  7. Hei

    Minä olen Börje - lukukoira, josta olette lukeneet.

    Emäntäni kirjoittaa tätä sanelustani teille. Allergioista on kysytty paljon. Nyt olen ulkona kirjaston terassilla. Olen maltankoira enkä ole pahiten allergisoiva, mutta astmaatikkoinen emäntäni tuntee kyllä koira-allergiat. Sellon kirjasto on kaksi kerroksinen ja yli puoli hehtaaria suuri tila. Tänne syrjunnästä vapaalle alueelle mahdun kuulema kerran kuukaudessa sunnuntaisin syrjäiselle lavalle 2 tunniksi kerrallaan. Silloin voin kuunnella n. 8 lukijaa kuukaudessa. Hauskaa kesää kaikille!

    VastaaPoista
  8. Pitäisiköhän lähteä tuota ihmettä katsomaan!? Meiltäkin on hieman tuohon kirjastoon matkaa. Kiva idea!

    Terveisiä Börjelle, jos satut lukemaan tätä! :D

    VastaaPoista
  9. Itseasiassa tää kuulostaa ihan kaistapäiseltä, mutta väitän että oikein hyvä asia. Taidan ottaa seuraavan kerran tallille mennessäni mukaan Anna Kareninan ja kokeilla josko kopukka saisi vieroitettua minut klassikkokammosta...

    VastaaPoista