Sivut

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia


Nimetön on asunut jo vuosia yhä kylmemmäksi muuttuvassa Varjojen maassa maahisten luona. Kauan sitten Kirvat oli löytänyt Nimettömän järven rannalta Käärmekuusen alta. Mukanaan Nimettömällä oli ollut uskollinen koiransa Jacob ja kaulassaan pieni avain. Menneestä hän ei muistanut mitään, ei edes nimeään. Niinpä häntä kutsutaan Nimettömäksi, kunnes hän on valmis ottamaan maahisnimen. Sitä ennen on kuitenkin kyynelten ja unien loputtava. Tämä sääntö koskee kaikkia toiselta puolelta Varjojen maahan eksyneitä.
Eräänä päivänä Tamir pyytää häntä valitsemaan. Joko Nimetön ottaa Tamirin löytämän hienon silkkitakin ja lähtee etsimään entistä kotiaan tai sitten hän ottaa maahisnimen ja jää Tamirin luo. Ratkaisu ei ole helppo, mutta Nimetön päättää lähteä. Alkaa matka, jonka varrelta ei puutu seikkailuja. Nimetön kyselee neuvoa, ja hänet ohjataan kohtia Orientiaa. Valtakunta ja kaupunki ovat ennen olleet vauraita, mutta ajat ovat muuttuneet sielläkin. Kesät ovat yhä kylmempiä ja talvet pidempiä. Ennen niin hedelmäinen maa on karua, ja ainoa tulonlähde on suola, jota kaivetaan orjatyöllä kaivoksista. Orientiaan Nimetön kuitenkin päättää varoituksista huolimatta vaeltaa.

Fantasian ja sadun raja on häilyvä, ja Kirsti Ellilä leikittelee molempien lajityyppien perinteillä. Nimettömällä ei ole salattuja voimia, mutta hän on orpo, joka ei tiedä oikeaa syntyperäänsä. Aikuinen lukija arvaa sen jo melko aikaisessa vaiheessa, mutta on silti kiinnostavaa seurata, miten arvoitus ratkeaa päähenkilöille. Nimetön tekee matkan, joka on tyypillinen rakenne fantasiassa. Koska kirja on selkeästi suunnattu varhaisteineille, ala-asteikäisille lukijoille, matkan kuvaus ei ole kovin monipolvinen. Jännittäviä ja hauskoja sattumuksia kuitenkin on mahtunut mukaan. Nimetön tapaa esimerkiksi maapulliaisia, jotka muistuttavat äreydessään hieman Lindgrenin Ronja ryövärintyttären kakkiaisia. Maapulliaiset ovat kuitenkin pohjimmiltaan ystävällisiä, vaikka eivät voi sitä osoittaakaan. Suohuurulaiset taas ovat pelottavia, mutta onneksi Nimetön joutuu niiden kanssa tekemisiin jo tarinan alussa, joten voi olla varma pelastuksesta!

Takakannessa sanotaan, että kysymyksessä on identiteetin etsintä ja koti-ikävän kuvaus. Niin onkin, mutta kyse on myös ahneuden ja julmuuden seurauksista. Kun ilkeät ihmiset käyttävät armotta toisia orjinaan, menetetään samalla onni. Orientia kuihtuu silmissä, vaikka kaikki ponnistukset tehdään sen pelastamiseksi: yhä enemmän työvoimaa kuljetetaan suolakaivoksiin (mikä ikuisen raadannan metafora!). Kissat ja koiratkin ovat kadonneet kaupungista, jossa asukkaat ovat peloissaan ja nälissään. Ilmastokaan ei kestä sellaista häikäilemätöntä ahneutta, vaan luonto kostaa. Onneksi kyseessä on kuitenkin fantasia, jossa lajityypille uskollisesti hyvä voittaa lopussa pahan.

Kirjassa on aivan ihana Kirsi Haapamäen tekemä kansi. Hirvi on Orientian pyhä eläin, Suojelus (Harry Potter!), joka auttaa Nimetöntä matkan vaarallisella osuudella ja antaa kullanarvoisen neuvon: toivoa ei saa heittää! Kirja sopii hieman heikommallekin lukijalle, mutta ahmimisikäinen ahmaisee sen kertalukaisulla (kuten minäkin). Nimetön on tyttö, mutta sukupuolella ei tarinassa ole kummoistakaan merkitystä. Itse ajattelin hänet ensin pojaksi. Senkin vuoksi kirja sopinee poikienkin käsiin. Tämä on takuuvarma lahjavinkki 8-12-vuotiaalle sukulaislapselle!

Myös Pienen mökin emäntä ja Ahmu  ovat jo ehtineet lukea tämän!

Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia
Karisto 2011. 183 s.

Muita lukemiani Ellilän kirjoja:
Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin
Outoa rakkautta
Usko, toivo ja kuolema
Pappia kyydissä
Pelastusrenkaita

2 kommenttia:

  1. Kirsi, ehdit ennen minua vaikka jätin kaikki vähänkään ei-pakolliset puuhat lukeakseni kirjan ja kirjoittaakseni siitä heti tuoreeltaan :D. Olipa todella mukava lukea sinun tulkintaasi tarinasta! Hauska kun sinäkin mainitsit tuon Ronja ryövärintyttären ja kakkiaiset, minulle tuli ihan sama mielleyhtymä :). Minäkin luin kirjaa satuperinnettä vasten, kun en fantasiaa niin tunne.

    VastaaPoista
  2. Kappas vain, olemme kaikki löytäneet samat intertekstuaalisuudet!

    VastaaPoista