Sivut

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Kirjallista äitienpäivää kaikille!

Aurinkoisen ja lämpimän äitienpäivän aamuna on mukava lähettää terveisiä omalle äidilleen. Äidin ansiota pitkälle on, että olen oppinut jo pienestä rakastamaan kirjoja. Perheen talous oli niukkaa 1970-luvun alussa, mutta jo alle kouluikäisenä sain syntymäpäivälahjaksi paksuja satukirjoja. Tallessa ovat edelleen Pepit ja Eemelit, joita sittemmin olen lukenut omille lapsilleni.

Nykyään äidilläni ja isälläni on ihan kunnioitettava kirjakokoelma, ja isäkin on eläkkeelle jäätyään alkanut lukea kirjoja enemmänkin. Hauskaa on vertailla vanhempien lukutottumusten eroja. Äiti on hyvin avarakatseinen ja lukee mielellään monenlaista kirjallisuutta. Isä taas on kovin valikoiva. Yhteen aikaan kelpasivat vain suomalaiset sotakirjat, sitten tuli Päätalo-kausi, jolloin isä luki järjestyksessä koko Kalle Päätalon tuotannon. Vaikuttavaa!

Lapsuudessani kirjakokoelmaani kartuttivat myös isovanhempani ja muut sukulaiset. Äidinäiti luki jonkin verran, ja oli surullista huomata, kuinka lukeminen ihan viimeisinä vuosina alkoi jäädä dementoitumisen takia. Jäämistöä viime keväänä selvitellessämme mummun kirjapinoissa oli kymmeniä kirjoja, joissa oli kirjanmerkki jossakin sivun 20-30 kohdalla. Muisti ei enää kantanut, jotta lukemista olisi kannattanut jatkaa. Myös isänisä ja hänen siskonsa olivat ahkeria lukijoita, jotka myös kannustivat meissä lapsenlapsissa havaittuja lukuhaluja. Tämä kaikki siis perheessä ja suvuissa, joka oli puhtaasti työläistaustaista. Itse olen ensimmäistä sukupolvea, joka luki suoraan ylioppilaaksi.

Kirjoja vaihtelemme nykyään äidin kanssa aktiivisesti. Lukuvinkkejä vaihdetaan myös. Joululahjaperinne on jo pitkään ollut, että toivomme toisiltamme jotakin tiettyä kirjaa, ja sitten ne luettuamme lainaamme ne toisillemme. Äitini hankkii kirjoja omille lapsenlapsilleen mielellään, joten perinne jatkuu siinäkin muodossa.

Äitinä olen koettanut olla lukevana esimerkkinä omille lapsilleni. Miehelläkin on aina jokin kirja menossa, joskin hitaammin edistyen kuin minulla. Iloiten olen huomannut, että siemen on kylväytynyt otolliseen maaperään. Tytär hankkii jo itse hyllyynsä täydennystä, ja poika kyselee isosiskoltaan lukuvinkkejä. Poika on kuudennella luokalla, ja vanhempainvartissa opettaja kysyi: "Hän taitaa lukea aika paljon?" Ihanaa! Mahtava tunne! Kun lapset olivat pieniä, otimme jo varhain käytännöksi iltasadun lukemisen. Lapsi, ja myöhemmin molemmat, kömpi meidän sänkyymme yöpuvussaan, ja sitten vuoroiltoina isä ja äiti lukivat kirjaa. Aloitimme Kirsi Kunnaksen ihanilla runoilla, sitten siirryimme vähitellen pieniin tarinoihin ja lopulta kahlasimme jo Harry Pottereita. Ihania muistoja on vaikkapa Urposta ja Turposta, joiden seikkailuista ja vuorosanoista on tullut perheessä lentäviä lauseita. Joskus nauramme, kun tuttavat eivät oikein pysy kärryillä jutuissamme. Iltasatuperinnettä jatkoimme niin kauan kuin lapset halusivat, eli käytännössä tytär jatkoi noin kymmenvuotiaaksi ja poika hieman pitempään. Sen jälkeen heillä on ollut omat yöpöytälukemisensa.

Äitinä oleminen ei ole hassumpaa! Oikein aurinkoista ja ihanaa äitienpäivää kaikille, niin äideille kuin äitien lapsillekin!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa kun kirjoitit iltasatulukemisista :-) Minustakin iltasadut ovat olleet yksi äitiyden tähtihetkiä. Ei tarvitse olla tiikeriäiti kun lukeminen ja kuunteleminen opettaa keskittymistä ja kieltä, ajattelun välineitä. Ja se on niin kivaa!

    Meillä Neidit kyllästyivät iltasatuihin 11-vuotiaina, mutta siihen mennessä ehdittiin lukea vaikka mitä, ja lukutauti tuli perusteellisesti tartutettua. Toivottavasti eivät koskaan paranekaan...

    VastaaPoista
  2. Olipa ihania muisteluista äidin ja isän iltasaduista ja kuinka perinne on jatkunut. Minulle luettiin myös pienenä paljon satuja ja aion ehdottomasti tulevaisuudessa kylvää saman lukusiemenen, joka minuun istutettiin.

    VastaaPoista
  3. Mulle ei luettu pienenä, mutta kyllä ne kirjat ovat silti elämääni tulleet. Koska mussa on aina palanut pieni kapinanliekki, niin ehkä sen takia olen lukenut: aina mulle on nakutettu siitä, että lukeminen vie näön ja muun elämän. Meillä luen lapsille ja niillä on varmaan tosi hyvä sanavarasto suomen kielen suhteen. Muista kielistä en ole varma, koska isä ei lue muuta kuin politiikkaa ja bollywoodia... Heh, ainakin laulujen sanat tarttuvat lasten päähän miehen kielestä.

    Kuulostaa mukavalta, kun kirjat ovat teillä olleet sukupolvelta toiselle jatkumona. Onneksi näin keitaana erämaassakin voi elää ;D

    VastaaPoista
  4. Minäkään en muista, että minulle olisi sen kummemmin luettu lapsena, mutta jostain syystä se lukuinto silti iski. Syynä on alunperin saattanut olla isän töistä tuomat kymmenet ja kymmenet lastenkirjat ja ala-astekavereideni suuri lukuinnostus.

    Itse haluan kuitenkin mahdollisten tulevin lasten kanssa vaalia yhdessälukemista ja pitää tv:n minimissä. Perheissä jossa vanhemmat eivät lue juuri lainkaan, tuo taitaa valitettavasti mennä toistepäin.

    VastaaPoista