Sivut

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Käännösfloppeja?

Tämän aamun Helsingin Sanomien kulttuurisivujen pääjuttuna on Jukka Petäjän artikkeli Lukuisat käännösromaanit putoavat tyhjän päälle. Juttu on todella kiinnostava, sillä olen usein pohdiskellut jonkin todella huonon käännöskirjan äärellä, miksi juuri se on käännetty suomeksi. Kääntäminenhän vaikuttaa vielä työläämmältä prosessilta kuin uuden suomalaisen kirjan julkaiseminen, vaikka tietysti toimitusvaihe jää kokonaan pois.
Kiinnostava on myös tieto, että suomalaiset ostavat enemmän kotimaisia kuin käännöskirjoja. Tilanne on artikkelin mukaan ollut tällainen jo toistakymmentä vuotta. Yllättävää tässä minusta on se, että sitä ennen tilanne siis on ollut päinvastainen. Suomalaiset kirjamarkkinat ovat omanlaisensa, eivätkä samat kirjat ja kirjailijat menesty välttämättä meillä kuin muualla. Oikeastaan tästä voisi olla ylpeäkin, mutta onhan se kustantajien kannalta hankalaa. Mistä voi tietää, mikä menestyy, mikä floppaa?

Jutun kainaloon on haastateltu läpi suurimpien kustantamojen edustajia ja kyselty heiltä suurimpia käännöskirjafloppeja. Yllätyksekseni tunnistin monia nimiä, vaikka tunnetuimmaksi takavuosien flopiksi mainitaan minulle täysin tuntematon nimi. Unkarilaiselta nykykirjailijatähti Péter Esteházylta suomennettiin vuonna 1991 romaani Sydämen apuverbit, joka Petäjän mukaan sai aikanaan maksimaalisen huomion mutta minimaalisen myynnin. Romaania myytiin ensimmäisenä vuonna pari sataa. Kieli-ihmiseen romaanin nimi kyllä vetoaa, mutta ei ole tainnut sytyttää muuta lukevaa yleisöä. Harmi. Unkarikin on verrattain eksoottinen maa suomennosten osalta. Tunnistaako joku muu tämän? Ainakin häneltä on myöhemmin julkaistu novellikokoelma Nainen, josta Hesarin arvio täällä.

Kiti Kattelus WSOY:ltä nostaa esiin Jonathan Littellin romaanin Hyväntahtoiset, jonka kyllä muistan parin vuoden takaa. Kirjasta kohistiin jonkin verran, mutta kun sitä ei tullut heti hankittua, se unohtui pian uusien kirjojen tieltä. Kirja on julkaistu alun perin ranskaksi vuonna 2006, ja siitä löytyy netistä helposti koko joukko esittelyjä ja lehtiarvioita. Kustantajan mukaan Ranskassa kirjaa myytiin 700 000 kappaletta, mutta meillä vain muutama tuhat. Kattelus mainitsee omasta talostaan vielä tanskalaisen Carsten Jensenin meriromaanin Me hukkuneet ja Ngugi wa Thiong’on Variksen velhon. Kumpikaan ei herätä minkäänlaisia mielikuvia päässäni!

Tammen Hannu Harju nostaa flopeiksi Anne Fortierin historiallisen lukuromaanin Julian rakkaus ja kartanoromaanin Ruusut, jonka on kirjoittanut Leila Meacham. Outoja nimiä minulle molemmat, samoin Janice Y. K. Leen Pianotunnit-niminen teos. Lisäksi hän toivoo lisää lukijoita Joe Hillille, joka kirjoittaa modernia goottijännitystä. Tämä kuulostaa kiinnostavalta, mutta enpä muista törmänneeni missään. Täysin tuntematon on myös nimi Petina Gappah, joka menestyy Ruotsissa. Sen sijaan tuttu on Karin Slaughter, jota kuulemma palvotaan Hollannissa niin, että kateeksi pistää. Outoa minusta. Olen testannut häneltä yhden, Sokaistun, enkä pitänyt yhtään, inhosin suorastaan. Tönkköä ja vastenmielistä, olen merkinnyt muistiin. Onkohan vika hollantilaisissa vai minussa?
Vielä Harju ihmettelee, miksi Alice Munro on Suomessa niin vähän myyvä kirjailija. Samaa ihmettelen totisesti minäkin! Tätä rouvaa kannattaa lukea. Hienoa kirjallisuutta kaikin puolin.

Touko Siltala puolestaan oudoksuu sitä, että Philip Roth ja Günter Grass saavat jatkuvasti vähemmän lukijoita Suomessa. Roth onkin oikein hyvä, ja Grass tuskin minun suosituksiani kaipaa. Sen sijaan en muista, millainen on Siltalan mainitsema Cormac McCarthy ja hänen teoksensa Tie. Vaisu menestys kuitenkin kustantajaa korpeaa vieläkin. Kannattanee myös laittaa muistiin Siltalan mainitsema Jonathan Franzen ja häneltä suomennettu Muutoksia ja syksyllä tuleva Vapaus. ”Kustantajan unelma se joka tapauksessa on: äärimmäisen vetävä romaani.” Kuulostaa todella lupaavalta!

Otavalta on kysytty samat kysymykset Antti Kasperilta, joka pahoittelee dekkaristi Arne Dahlin vaisua menestystä. Minulla on jopa pari Dahlia hyllyssä, mutta en ole ehtinyt lukea. Kasper mainitsee myös ranskalaisen Amélie Nothombin, jonka nimi kyllä väräyttää jotakin muistiraitaa päässäni, heikosti tosin.

Alussa mainitsin, että usein ihmettelen, miksi jokin kirja on viitsitty kääntää ja julkaista suomeksi. Joutuvatko kustantajat ostamaan samalla tavalla kuin tv-yhtiötkin myös sitä heikompaa höttöä, jos haluavat jonkin tähden talliinsa? Yksi erikoinen esimerkki on Janet Evanovichin dekkarisarja, jonka ensimmäiset pari osaa on käännetty pariin kertaan! Ensin sitä käännätti 1990-luvulla Tammi ja nyt WSOY. Jälkimmäinen on päättänyt julkaista kai koko sarjan, joka on Yhdysvalloissa myynyt mukavasti. Tammi luopui parin osan jälkeen, ja kun WSOY tarttui sarjaan, se antoi kääntää jo aiemmin suomennetutkin aloitusosat 2000-luvun lopulla. Kuudes osa on juuri ilmestynyt. Kyseessä on jonkinlainen humoristinen viihdedekkari, jossa hölmö sankaritar leikkii palkkionmetsästäjää ja pyristelee muka vastaan komean poliisin lähentely-yrityksille. Ei nyt ihan surkeimmasta päästä, mutta sittenkin ihmettelen. Viimeisin ihmettelyn kohde taisi olla Meg Gardinerin Muistojenkerääjä, joka oli todellinen floppi jännäriksi.

Touko Siltala huomauttaa vielä, että monet aktiivisesti ulkomaista kirjallisuutta seuraavat lukijat hankkivat kirjat alkukielisinä tai englanninkielisinä esimerkiksi nettikaupoista eivätkä jää odottelemaan mahdollista suomennosta. Tiedän, että monet näin tekevätkin, mutta onkohan tämä oikeasti syy käännöskirjallisuuden kysynnän laskuun? Minua hieman epäilyttää.

Mitä mieltä muut ovat käännösflopeista? Tunnistitteko kustantajien floppeja vai oletteko kenties juuri ne aikanaan lukeneet ja kovasti pitäneet?

13 kommenttia:

  1. Aika moni on noista jo nimenäkin minulle tuntematon, mutta Joe Hilliltä olen lukenut Sydämen muotoisen rasian ja pidin siitä kyllä. Slaughterilta olen lukenut kaikki ja vaikka en enää niin koukussa ehkä olekaan hänen kirjoihin, pidän silti yhäkin dekkari/jännärilukijana aika tavalla hänen kirjoista. Eivät ne mitään elämää suurempia kokemuksia ole, dekkarit edustavat minulle ehkä sitä ns. viihdekirjallisuutta, mutta mielestäni Slaughter tekee sen kiinnostavasti ja varmalla laadulla.

    Mutta mielenkiintoinen aihe tuo, sillä aina joskus todella alkaa miettimään jonkun käännöskirjan luettua, että mitä ihmettä kustantamo on miettinyt ;)

    VastaaPoista
  2. En tunnistanut/ ole lukenut mainituista nimistä kuin Amelie Nothombia, ja tunnen monia, jotka myös ovat lukeneet. Tykkäsin paljon kirjasta Nöyrin palvelijanne, joku toinen taisi jäädä ajanpuutteen vuoksi kesken tai sitten en vain muista siitä mitään...

    Itse olen monesti käännettyjen lastenkirjojen kohdalla miettinyt, että tätä on varaa kääntää, mutta kotimaista laatua (muutakin kuin Kunnasta, Tatua ja Patua) jää varmasti taloudellisista syistä julkaisematta.

    VastaaPoista
  3. Aika moni (melkein kaikki) minullekin tuntemattomia. Pitäisi varmaan tutustua, niin tietäisi, ovatko ne hyviä. Mä lainasin kirjastosta muuten viimeksi kirjat suomentajan perusteella. Toivottavasti muistan jossain vaiheessa esitellä niitä kirjoja. Usein mä lainaan kirjoja jonkun hienon ajatuksen saattelemana, mutta unonhdan pian sen johtoajatuksen.

    Olen lainannut nyt joitain kirjoja englanniksi, koska niitä haluamiani ei ole käännetty suomeksi. HArmi, että lukeminen on vieläkin hitaampaa kun enkkuun pitää keskittyä vielä enemmän. Ehkä se muuttuu jossain vaiheessa sujuvammaksi?

    VastaaPoista
  4. Hassua, että Cormac McCarthyn Tie menestyi täällä meillä niin heikosti. Se on nimittäin yksi suosikkejani (ja Pulitzer-palkittu)! Cormac McCarthy on kirjoittanut myös teoksen Menetetty maa (No Country for Old Men), joka elokuvaversiona voitti neljä Oscaria. Ihmettelen siis ettei Suomessa ole menestynyt, siis ainakaan tämä Tie.

    Joe Hill pisti myös silmään. Suomessakin kirjailijan maine (ja myynti) varmasti nousisi, jos useampi tietäisi, että hän on Stephen Kingin poika. Minullekin se tuli täytenä yllätyksenä, kun sattumalta kirjastosta lainasin Sydämen muotoisen rasian ja kansiliepeessä luki hänen olevan Kingin poika. Kyseisestä kirjasta pidin, mutta oli siinä mielessä pettymys, kun se ei ollut niin pelottava! :--D

    VastaaPoista
  5. Luin Julian rakkauden juuri viime viikolla eikä se mielestäni ollut yhtään hullumpi. Ei toki lempikirja-ainesta, mutta ihan miellyttävä luettava. Myös Meachamin Ruusut on tuttu ja siitä voisin sanoa oikeastaan ihan samaa. Janet Evanovichiäkin olen joskus yrittänyt lukea, huonolla menestyksellä.

    Luen aika paljon käännöskirjallisuutta, joten minulle oli yllätys se, että suomalaiset ostavat enemmän kotimaista kirjallisuutta. Mielenkiintoista!

    VastaaPoista
  6. Amelie Nothombilta olen lukenut kirjan Nöyrin palvelijanne, jossa nuori tyttö lähtee töihin Japaniin. Hänen on länsimaalaisena vaikea tottua japanilaiseen työkulttuuriin ja tapoihin, ja hän päätyy työpaikkakiusatuksi. Ihan ok kirja, japanilaiset työpaikat näyttyvät aika karuina.

    Nothombin kirjat ovat yleensä varsin ohuita, joten niitä voi kokeilla helposti. Tuo Jensenin meriromaani jäi minulta lukematta viime kesänä, kun runsas sivumäärä sai aikaan sen, etten uskaltanut edes aloittaa sitä. Noloa.

    Sen sijaan sain lomalla luettua Pettina Gappahin novellikokoelman Tanssimestari ja muita tarinoita Zimbabwesta. Muutama novelli oli aika kiva, mutta yleisvaikutelma oli kuitenkin varsin keskinkertainen. Ei toki huonokaan ollut.

    Olen kuullut kovasti kehuja Joe Hillin kirjasta Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia. Tämä novellikokoelma on kuulemma erinomainen verrattuna tuohon kuulemma keskinkertaiseen romaaniin Sydämen muotoinen rasia. En ole vielä testannut, mutta olen kuullut samaa viestiä parilta ihmiseltä, joiden arvioihin luotan.

    VastaaPoista
  7. Julian rakkaus ja Ruusut taitavat olla viime vuoden uutuuskirjoja. Muistaakseni harkitsin molempien lukemistakin, mutta ne ovat sitten unohtuneet, kun on ilmaantunut muita kiinnostavia kirjoja.

    Hillin Sydämen muotoisen rasian olen lukenut, mutta en innostunut siitä juuri ollenkaan. Siinä oli kiinnostava idea, mutta toteutus oli kyllä pettymys.

    VastaaPoista
  8. Tuttuja kirjoja (ja kirjailijoita) suurin osa. Mutta kirjakaupassa työskentely lienee osasyynä tähän. Itse en ole lukenut Kuin Tie-romaanin ylläolevista. Täytyy myöntää että eipä kyseisten kirjojen suhteen ole näkynyt suuria ostovirtoja:)

    Kiinnostava aihe tosiaan, täytyypä saada eilisen Hesari kätösiin jostain.

    VastaaPoista
  9. Tiedän etenkin nuo Tammen kirjat, kun olen ollut siellä töissä. Pianotunnut on mielestäni genressään todella hyvä!

    Pilkunviilaaja huomauttaa, että käännöskirjassakaan ei jää toimitusvaihe pois, sillä myös käännöstä toimitetaan. :) Erilaista se tietysti on.

    Olen työskennellyt kirjojen käännösoikeuksien edustajana/myyjänä lähinnä Suomesta muuhun maailmaan päin, mutta jonkin verran myös Jenkeistä Pohjoismaiden suuntaan. Minkäänlaisia sivudiilejä ei harrasteta, eli että pitäisi ostaa ison nimen lisäksi jotakin höttöä.

    Äh, jutussa oli varmaan paljon muutakin mielenkiintoista kommentoitavaa, mutta nyt sisko huutelee tuolla chatissa, kun meidän pitää päättää pääsiäismenu...

    VastaaPoista
  10. Kiitos kovasti kommenteistanne! Aina oppii uutta! Kustannus- ja kirjakauppamaailma ovat minulle melko tuntematonta aluetta, joten Karoliinan ja Sonjan kommentit taas avasivat uusia näkökulmia. Olen todellakin naiivisti kuvitellut, että käännöstä tehdessä vain annetaan teksti kääntäjälle ja hän sitten jonkin ajan (!) kuluttua tuo valmiin nipun kustantajalle. Eipä taida olla ihan niin yksinkertaista! :)

    Tuo Nothomb kuulostaa kiinnostavalta, ja luulenpa siitä jostain lukeneenikin nyt, kun kerroitte enemmän. Samoin muistna törmänneeni tuohon Sydämenmuotoiseen rasiaan, en vain osannut yhdistää Joe Hilliä siihen. Sitäkään en mjuistanut, että hän on S. Kingin poika! Hämärä muistikuva nousi siitäkin mieleen, kiitos Laura! Menetetty maakin on tietysti tuttu.

    Mielenkiintoinen tuo Marin lukuperuste, että valitsee luettavan kääntäjän mukaan. Neimala ja Papinniemi esittelevät Lukukirjassa joitakin Suomen ykkösketjun kääntäjiä ja heidän käännöksiään, ja sen luettuani ajattelin samaa ideaa, mutta on jäänyt toistaiseksi toteuttamatta.

    VastaaPoista
  11. Juu, itselläkin on työkokemusta kustantamosta ja kirjakaupasta, ja kyllä nuo jutun floppeina mainitutkin olivat melkein kaikki ainakin nimeltä tuttuja kirjoja.

    Aiheeseen liittyen pääkaupunkiseudulta minulla on vielä semmoinen havainto, että on mielenkiintoista, miten eri kirjat myyvät suomen- ja ruotsinkielisinä versioina. Minulla on semmoinen mielikuva, että esim. tuo Carsten Jensenin kirja oli ruotsiksi ihan suosittukin. Mutta ehkä ruotsiksin lukevilla on jotenkin pienempi kynnys tarttua pohjoismaiseen kirjallisuuteen?

    VastaaPoista
  12. Minä olen ainakin omalla kohdallani huomannut, että ostan koko ajan vähemmän käännöskirjallisuutta - ainakaan uutena kirjakaupoista. Syynä tähän on yksinkertaisesti hinta. Samat kirjat saa yleensä alkukielellä/englanniksi yli puolet halvemmalla mistä tahansa ulkomaisesta nettikaupasta. Kirjakaupoista tulee ostettua lähinnä satunnaisesti tarjouskirjoja tai poikkeuksena kotimaista kirjallisuutta, jota ei syystä tai toisesta löydä kirjastosta tai haluaa omaksi.

    Itse olen myös kääntäjä ja siinä mielessä käännöskirjallisuuden hupeneva suosio myös harmittaa. Kääntäjällekin kun pitäisi maksaa se kohtuullinen korvaus ja se myös näkyy usein kirjan hinnassa...

    VastaaPoista
  13. Mielenkiintoinen aihe! Nothombilta suosittelen Vaiteliasta naapuria. Turhauttaa, kun häneltä ei tule käännöksiä millään, vaikka palkittu kirjailija maassaan onkin. On raivostuttavaa, että ranskankielistä kirjallisuutta käännetään niin vähän!

    VastaaPoista