Sivut

lauantai 2. huhtikuuta 2011

Anna Karenina Turun kaupunginteatterissa

Kävin eilen perjantaina (1.4.2011) Turussa katsomassa Anna Kareninaa. Käynti oli samalla äidin syntymäpäivälahja, joten seuraakin oli matkassa. Kokemus oli varsin järisyttävä. Esitys on saanut vuoden 2010 Thalia-palkinnon, ja nappasin tähän teatterin kotisivuilta otteita (kursivoitu) palkinnon perusteista, sillä ne kuvaavat aika hyvin meidänkin tunnelmiamme. Kyseessä on siis Turun kaupunginteatterin tuottama, Andriy ja Valeriy Zholdakin käsikirjoittama sekä Andriy Zholdakin ohjaama klassikkotulkinta Leo Tolstoin romaanista Anna Karenina.

Anna Karenina on vuolaan intohimoinen, pakahduttavan fyysinen ja audiovisuaalisesti katsojan sisälle tunkeutuva klassikkoromaanin tulkinta 2010-luvun repaleiseen arvomaailmaan päivitettynä. Niinkin puhkikuluneet aiheet kuin rakkauden nälkä ja rakkauden menettämisen pelko lihallistuvat katsojalle ikään kuin uudessa valossa tässä intensiivisessä versiossa.

Nimenomaan intensiivinen esitys oli. Näkemämme versio oli väliaikoineen 4 tuntia ja 5 minuuttia pitkä, mutta teatterin sivuilla kestoksi mainitaan 10 minuuttia enemmän. Poistuessamme katsomosta kuulin jonkun sanovan, että illan esityksestä oli poistettu jokin kohtaus.

Anna Kareninassa yhdistyvät väkevästi sekä ohjaajan että näyttelijöiden teatteri. Ohjaukselliset ratkaisut tukeutuvat näyttelijöihin, joilta vaaditaan lähes yli-inhimillistä panostusta. Varsinkin Krista Kosonen Anna Kareninan roolissa ja Markus Järvenpää sekä Stefan Karlsson vuorotellen Vronskin roolissa näyttelevät romahtavan parisuhteen partaalla kuin viimeistä päivää ja ylläpitävät esityksen hurjaa intensiteettiä koko sen keston ajan. Kiinnostavana dramaturgisena yksityiskohtana mainittakoon myös kapellimestarin mykkä, mutta fyysisesti vaativa rooli, jonka voisi tulkita ohjaajan alter egoksi. Anna Karenina puhuttelee katsojaa näyttelijöiden kehoilla, joita fyysisesti kuormittamalla, energiatasoja vaihtelemalla ja rytmisesti aksentoimalla liikutetaan näyttämötilassa. Näyttelijäntyössä voi nähdä etäistä sukulaisuutta kotimaisista tekijöistä Jouko Turkan ohjausten psykofyysiseen näyttelijäntyöhön.

Eilen Vronskina oli Markus Järvenpää ja kapellimestarina Stefan Karlsson. He siis vuorottelevat näytelmän kahdessa merkittävimmässä miespääosassa, jotka molemmat ovat fyysisesti mielettömän raskaita. Karlsson vaikutti kiittämään tullessaan nääntyneeltä ja pelkäsin, että hän pyörtyy minä hetkenä hyvänsä. Kapellimestari osallistuu tapahtumiin myös näyttämöllä muutamissa kohtauksissa. Muun ajan hän johtaa paitsi orkesteria myös näyttelijöitä ja ilmehtii kaikki heidän ilmeensä ja vuorosanansa. Mieletön suoritus! Näyttämöllä juostaan, hypitään, loikitaan, ryömitään, krampataan kuin epilepsiakohtauksessa, painitaan, tapellaan, revitään, kieritään, luistellaan jne. Fyysinen kuormitus on todellakin viety äärimmilleen. Lisähaasteena on vielä se, että repliikit pääosin huudetaan ja karjutaan hirvittävällä nopeudella. Välillä roiskuvat hiki ja veri, välillä sataa milloin lunta, milloin vettä (jos teatterissa ilmenee vesivahinko, kannattaa muistaa tämä esitys). Krista Kosonen tekee tässä kyllä monella tavalla aivan uskomattoman roolityön.

Esityksen maailmaa tukee tilataideteoksen omainen lavastus, joka venyy ja liikkuu näyttelijöiden kehojen sykkeessä sekä upea äänimaisema, jolla on tärkeä osuus esityksen rytmittäjänä varsinkin aksentoiduissa kohdissa.

Musiikilla on todellakin suuri osuus tarinassa. Välillä osa soittajista on lavalla näkyvissä. Myös nauhalta kuullaan paikoin mielettömällä voimalla vyöryvää musiikkia. Lavastusta muunnellaan useaan otteeseen katsojien silmien edessä (esirippua ei muutenkaan käytetä). Niinpä lopussa kiittämään tulivat ansaitusti myös lattiamanut. Lisävisuaalisuutta tuodaan mukaan kameratyöskentelyllä. Seinille heijastetaan lähes koko ajan mm. lähikuvia kasvoista tai sellaista, mikä ei ainakaan koko aikaa näyt katsojille.

Leo Tolstoin Anna Karenina on tarina kielletystä, epätoivoisesta ja tuhoon tuomitusta rakkaudesta. Nuori Anna elää järkiavioliitossa vanhemman miehen kanssa, kun hän rakastuu kiihkeästi nuoreen, komeaan Vronskiin. Perhe hajoaa, Anna menettää poikansa, rakastettunsa ja rakkautensa.
Turussa näemme rajun mutta riipaisevan tähän päivään tuodun tulkinnan. Esitys on energinen ja tarkka, intensiteetti tempaa katsojan mukaansa. Itse rakkaustarina etenee taustalla, näyttämölle ohjaus tuo tarinan kohtauksittain, kohdistaen huomion käänteentekeviin tilanteisiin ja päähenkilöiden mielenliikkeisiin. Esitys lihallistaa hetkellisiä tunnetiloja herkästä julmaan, levollisesta raivokkaaseen. Keskiössä on kaiken valtaava intohimo ja sen menettäminen.

Äiti oli varannut viisaasti nenäliinoja mukaansa, koska Anna Kareninan elokuvasovitukset ovat häntä itkettäneet. Liikutus oli kuitenkin niitä harvoja tunnetiloja, joita katsoja ei tuntenut. Ei esitys kyllä mitenkään humoristinenkaan ollut. Katsomista kuitenkin helpotti melkoisesti se, että tunsi tarinan entuudestaan. Tosin jälleen kerran nousi ajatus, että Anna Kareninakin pitäisi lukea uudelleen. Kestoa mekin kritisoimme. Tiivistäminen ei olisi vaikutelmaa pilannut. Nytkin jotkut kohtaukset toistettiin kahteen, jopa kolmeen kertaan. Lopussa Anna tappaa itsensä melko vaivalloisesti ainakin viidesti! Kannatti kuitenkin taas kerran raahautua kotoa kulttuurin pariin!

Helsingin Sanomien varsin osuva arvio löytyy täältä ja Krista Kososen haastattelu arvion ilmestymisen jälkeen täältä.

2 kommenttia:

  1. Millä lailla esitys vastasi alkuperäisteosta? Kun jotenkin tuntuu että huutaminen ja mesoaminen ei sovellu yhtään hienostuneille pietarilaisseurapiireille. :)

    VastaaPoista
  2. Yllättävänkin tarkasti ainakin minusta, tosin kirjan lukemisesta on jo melkoinen tovi. Olin aika häkeltynyt ensin, mutta kuten tuossa Hesarin arviossakin todetaan, pois lähtiessäni olin väsynyt, mutta nukkumisesta ei puhettakaan. Päässä kävi melkoinen vilske! Toteutus on melkoinen kokemus. Mutta kyllä Anna ja Vronski asemalla tapaavat, alussa jää joku junan alle ja sitten edetään kohti loppua niin kuin kirjassakin. Kerrontatapa vain ei ole kovin perinteinen :)

    VastaaPoista