Sivut

perjantai 25. helmikuuta 2011

Kirjailijoista luettua

Varsinaisista yleisaikakauslehdistä tilaan tällä hetkellä Kodin Kuvalehteä. Eilen tipahti uusin numero (5/2011) postilaatikkoon. Lehti tulee selattua ainakin ensimmäisellä kerralla läpi aika nopsasti. Tällä kertaa silmä pysähtyi vain pariin otteeseen pidemmäksi aikaa. Ensimmäinen pysähdys oli heti pääkirjoitussivulla, jossa pitkäaikainen päätoimittaja kertoi siirtyvänsä toisiin tehtäviin talon sisällä ja uusi päätoimittaja esiteltiin. Tahallisenko verhotusti kerrottiin Leena Karon ”uudesta ja jännittävästä” projektista? Uudelle päätoimittajalle Minna McGillille voisin esittää kainon toiveen: enemmän kirjaillisuusjuttuja!

Toisen kerran pysähdyin sivulle 10, jossa kirjailija Pirjo Hassinen tekee tunnustuksen Uups!-palstalla, jossa tunnetut henkilöt tekevät ”noloja” paljastuksia asioista, joita eivät ole tehneet. Parin rivin palstalla Hassinen kertoo, että on juuri jättänyt kesken Ian McEwanin kirjan Polte. ”Itse asiassa saan harvoin kirjat loppuun. Olen jo lakannut häpeämästä sitä, sillä se on vain minun lukutapani. Rakastan kirjojen alkuja, kun kirjailijan oma ääni tarina hahmottuvat. Minulle on tärkeää saada jäädä mellastamaan mielikirjailijoideni maailmaan.” Laittamattomasti sanottu! Takana on tuo luterilainen suorittamisen velvollisuus: kun on kerran kirjan aloittanut, pitää se myös lukea loppuun. Itselleni tämä on edelleen melko vaikeaa. Usein ajattelen toiveikkaana, että kyllä kirja siitä vielä paranee, kun vain jaksan odottaa ja lukea eteenpäin. Polte olisi kannattanut Hassisenkin lukea loppuun, sillä se nimenomaan paranee loppua kohti.

Toisaalta Hassisen näkemys antaa aihetta toisenlaiseenkin lopputulemaan. Pitäisikö hänen kirjojaan lukea samalla metodilla? Olen myös usein pohtinut, kuinka paljon yleensäkään kirjailijoilla on aikaa ja halua lukea toisten kirjailijoitten tekstejä. Yleensä kirjailijoilta tivataan mielikirjailijoita ja vaikuttavia lukukokemuksia sekä kirjallisia esikuvia.

Paras anti oli tällä(kin) kertaa lehden viimeisellä sivulla. Olipa päivä -sarjassa on esitetty eri alojen tunnetuille henkilöille lauseen alkuja, joita he jatkavat. Tuloksena on läpileikkaus henkilön yhden päivän tapahtumista ja ajatuksista. Tällä kertaa kertomassa on Kaari Utrio. Utrio on jo sellainen instituutio suomalaisessa kulttuurielämässä, että hänen paljonkaan tarvitse miettiä, mitä sanoo. Yhdellä sivulla on lauottuna suoria mielipiteitä niin tupakkalaista kuin kauneudenhoidostakin. Ihanaa suorasanaisuutta ja selväjärkisyyttä! Vai mitä sanotte tästä: ”Tässä iässä en inhoa mitään niin paljon kuin kiirettä. Kiire on kauhea vitsaus, joka synnyttää vain huonosti tehtyä työtä ja sairaita ihmisiä. Nykyään ihmisellä täytyy olla kiire, jotta hän olisi kunnon ihminen. Ennen kunniallisen ihmisen merkki oli hurskaus, nykyään se on kiireisyys.”

2 kommenttia:

  1. Minusta on hassua, ettei lukisi kirjaa loppuun. Siinähän jää koko kaari kokematta ja tuntuisi tylsälle lähestyä kirjaa vain alkufiilisten kautta. Itse huomaan vasta joskus pitkän matkaa alun jälkeen, että olen kunnolla kärryillä ja saatan välillä palata alkuun lukemaan ekat sivut uusiksi.

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Jäin itsekin miettimään juttua kirjoittamani jälkeen. Alku on tärkeä, mutta kyllä muukin osa kirjasta on merkityksellistä kokonaisuuden kannalta. Loppu on oikeastaan usein vielä tärkeämpi.

    VastaaPoista