Sivut

maanantai 21. helmikuuta 2011

Ihmisen ikävä toisen luo

Henna Helmi Heinonen: Veljen vaimo
Arktinen Banaani. 337 s. 2011.

Tulipa tartuttua todella tulenarkaan kirjaan! Olin huomannut joistakin blogeista lähinnä kirjan kansikuvia aiemmin, ja pitelin kirjaa kädessäni kirjakaupassa viikko pari sitten. Se ei kuitenkaan vaikuttanut aivan sellaiselta kirjalta, jonka lukisin tai ainakaan ostaisin, joten sen tarkempi tutustuminen jäi. Sitten viime viikon alussa Järjellä ja tunteella -blogissa avattiin antoisa keskustelu siitä, miten kirjailijan on sopivaa mainostaa kirjaansa ja itseään. Alkusysäyksenä keskusteluun oli Henna Helmi Heinosen blogikirjoittelu ja (verkko)julkisuudessa esiintyminen. Keskustelua seuratessani tajusin, että olen ollut aiheesta aivan pihalla. Kirjailija Henna Helmi Heinonen itsekin osallistui keskusteluun, jota bloginpitäjä yritti ansiokkaasti pitää yleisellä tasolla. Heinonen oli siis pitänyt kirjailijablogia, jossa hän oli kertonut esikoiskirjan kirjoittamisvaiheista ja omista haaveistaan saada kirja joskus julkaistuksi ja tulla itse ”oikeaksi” kirjailijaksi. Kävi ilmi, että Heinonen pitää myös iltapäivälehden nettisivuilla laihdutusblogia ja että hänellä on muutakin verkkotaustaa. Kävin katsomassa kirjailijablgia, joka ei vaikuttanut lyhyellä silmäilyllä mitenkään poikkeuksellisen päällekäyvältä. Ilokseni huomasin, että siellä tarjottiin kirjasta arvostelukappaletta kirjallisuusblogin pitäjille. Ilmainen kirja oli niin iso houkutus, että päätin tarttua tilaisuuteen, ja saisinhan samalla ihan itse tuntumaa siihen, mistä oikein oli puhe. Kahden päivän päästä kirja oli postilaatikossani, ja kun sain keskeneräiset kirjat luettua, tartuin tähän.

Samaan aikaan verkossa oli tapahtunut kummia. Heinonen oli loppuviikosta sulkenut bloginsa kirjoitettuaan sitä ennen ärhäkän lopetuspuheenvuoron. Kirjailijan persoonallisuus tuntuu ärsyttäneen monia, eivätkä kaikki palautteenantajat liene muistaneet hyviä tapoja ja asiallisuutta. Sehän on verkon ikäviä puolia. Toisaalta Heinonen itsekin on tainnut hermostua hieman liikaa syytellessään blogisteja ja muitakin omien sivujensa vakoilusta yms. Todella ikävää puolin ja toisin. Aiheen polttavuus näkyy siinäkin, että kun eilisessä blogikirjoituksessani mainitsin Heinosen nimen sivulauseessa, oli blogiani käyty kurkkaamassa ennätysmäärin päivän aikana, ja kas kummaa, suosituin hakusanayhdistelmä oli ollut ko. kirjailijan nimi…

Kuten tällaisissa kohujutuissa aina, on tässäkin tapauksessa itse asia unohtumassa, nimittäin se kirja, Veljen vaimo -romaani. Vaikka olen ihan tietoisesti vältellyt lukemasta kirjasta kirjoitettua ennen tätä omaa kirjoitustani, on mahdotonta väittää, etteikö kaikki muu aiheen ympäriltä lukemani vaikuttaisi mitenkään lukukokemukseen tai arvioonikaan. Olen ihminen, ja ihmiset ovat alttiita erilaisille vaikutteille. Silti yritän ruotia vain kirjaa ja sitä, miltä se tuntui.

Esikoisromaaniksi Veljen vaimo on varsin kypsä teos. Sen luokitteleminen johonkin genreen ei ole aivan helppoa. Se on ihmissuhderomaani, joten se voitaisiin helposti lukea naisviihteeksi (lajityyppi, jonka nimitys nostaa niskakarvani pystyyn). Mitään kevyttä ja romanttista viihdettä se ei kuitenkaan ole, vaan sen teemat ovat ennemminkin vakavia ja tummasävyisiä. Mikään maailmaamullistava hengentuotekaan ei ole kyseessä, mutta luistavasti kirjoitettua ja ajatuksia ja tunteita herättävää proosaa Veljen vaimo kuitenkin on.

Nimi jo kertoo, että eräänlaisesta kolmiodraama-asetelmasta on kyse. Se on kuitenkin vain yksi kirjan sisällön ulottuvuuksista. Alkuasetelma vaikuttaa jonkin aikaa aika teennäiseltä tai epäuskottavalta. 31-vuotias arkkitehtiopiskelija Marja herää syyskesän aamuyöllä vieraasta espoolaislähiön rintamamiestalosta. Vieressä nukkuu kahdeksan vuotta nuorempi Kristian. Marja muistaa menneensä pari päivää sitten Las Vegasissa naimisiin Kristianin kanssa tunnettuaan tämän vasta hetken. Marjaan iskee paniikki: on päästävä pois ja äkkiä. Hän hiipii kadulle ja saa lennosta taksin, joka vie hänet asunnolle Otaniemeen. Taksinkuljettaja vaikuttaa mukavan rauhalliselta ja turvalliselta kaverilta. Vaikka Marja ei sitä tiedäkään vielä, mies on Kristianin isoveli Antti, joka myös pikkusen ihastuu aamuöisen kyytiläisen hentoon olemukseen.

Alkuluvuissa esitellään katkelmittain koko joukko henkilöitä, ja lukija on hieman eksyksissä henkilötulvan keskellä. Pian kuitenkin alkaa päästä kärryille, kun lisää henkilöitä ei enää tule. Kristian ja Antti ovat eläkkeellä olevan Tuulikin poikia. Kolmas veli Santtu rakentaa Heidin kanssa itselleen taloa. Tuulikin mies, Ahto, on kuollut yllättäen toistakymmentä vuotta sitten, mutta vaikuttaa vieläkin perheen elämään. Isän kuolinpäivänä pojat ja äiti käyvät yhdessä haudalla ja sitten vietetään ilta yhdessä aina saman kaavan mukaan. Antti on perheen esikoinen, luotettava ja vakaa hahmo, joka ei kuitenkaan ole onnistunut parisuhteissaan ja on kirjan alkusivuilla sinkku. Santtu, keskimmäinen veli, on hieman rassukka. Hänen tukensa ja turvansa on Heidi, jonka kanssa hän on seurustellut tiiviisti 13-vuotiaasta asti. Heidi on yrittänyt pariin kertaan katkaista suhteen, mutta ei ole koskaan raaskinut lopullisesti jättää Santtua eikä tämän perhettä. Nyt, kun avioliitto alkaa olla yhä lähempänä, Heidi alkaa tuntea kasvavaa pakokauhua, vaikka yrittääkin sen kaikin keinoin tietoisesti tukahduttaa. Kristian on paljon veljiään nuorempi ja tavallaan perheen musta lammas, joka on aina tehnyt mitä itseä huvittaa eikä ole antanut mitään aikuistumisen merkkejä. Niinpä Amerikan-matkalta tuotu yllätysvaimo onkin melkoinen paukku perheelle.

Mitä pitemmälle tarina etenee, sitä uskottavammalta alun pika-avioliittokuvio alkaa vaikuttaa. Marja on ihastunut Kristianissa nimenomaan tämän perheeseen. Kristian on kertonut asuvansa vielä äitinsä kanssa, ja veljetkin ovat asettuneet ihan lähialueelle. Marja, jolta on aina puuttunut perheen turva, hakeutuu uuden perheensä huomaan. Lisäkannustimena on vielä matkan aikana tapahtunut välirikko ystävättären kanssa. Yhteisestä asunnosta on lähdettävä heti, kun matkalta palataan. Marja tarttuu tilaisuuteen, vaikka ei laskelmoiva olekaan. Kristian taas on vastuuton ja itsekäs nulikka, jolle Marjan valloittaminen on vain haaste muiden joukossa.

Juonesta ei sen enempää kannata tässä kirjoittaa. Sen verran kuitenkin vielä sanon, että ihan kaikkein helpoimpia ratkaisuja Heinonen ei ole sortunut ihmissuhdesotkua selvitellessään käyttämään, mistä annan ehdottomasti plussaa. Samoin henkilökuvaukseen on panostettu. Henkilöiden toiminta ja valinnat tulevat huolellisesti perustelluiksi, vaikka mitään selittelyä ei olekaan.

Toistuva teema Veljen vaimossa on ihmissuhteiden monisyisyys ja tietty sattumanvaraisuus. Heidi pohdiskeleekin sitä, millainen sattumien summa oli, että he Santun kanssa kohtasivat yläasteella. Heidikin löysi Santun perheestä itselleen kaipaamansa perheen. Aikuisena ei kuitenkaan enää riitä, että tuleva anoppi on yhtä läheinen kuin oma äiti, jos mies tuntuu lähinnä veljeltä. Ero järkyttäisi kuitenkin kovin monen rakkaan ja tärkeän ihmisen elämän perustuksia, joten mikään helppo ratkaisu lähteminen ei olisi. Marjan ja Antin kuviossa sama toistuu vieläkin rankemmin.

Heinonen ei ole sortunut kummempaan vaatteiden tai ruokien kuvailuun. Sen sijaan kirjassa rakennetaan ja remontoidaan paljon. Heidi on valmis arkkitehti, Marja lähes valmis. Antti on entinen ammattiurheilija, mutta hän remontoi vanhaa rintamamiestaloa harrastuksenaan. Santtu rakentaa Heidin suunnittelemaa omakotitaloa, ja Kristianin rakennusinsinööriopinnot junnaavat paikallaan. Salaa hänkin haaveilee arkkitehdin ammatista. Vielä sivuhenkilöissäkin vilahtaa arkkitehtiopiskelijoita, joten talonrakennus on melkoinen motiivi tässä kirjassa.

Kokonaisuutena pidin siis Veljen vaimoa ihan kelpo romaanina, esikoiskirjaksi oikein hyvänä. Ihan omaa kirjallista makuani tämä ei ole kaikkein lähinnä, mutta tällaisellekin on oma lukijakuntansa. Kohu on nimenomaan ulkokirjallista laatua. Onko se sitten kirjalle hyväksi vai pahaksi, jää nähtäväksi.

6 kommenttia:

  1. Henkilökuvausta kehutaan kaikissa kirjan arvioissa. Mie en ole vielä ehtinyt kirjaan tarttumaan.

    VastaaPoista
  2. Minä olen lukemassa tätä kirjaa parhaillaan, joten en nyt lukenut arvostelusi loppuosaa. Koetan jotenkin "unohtaa" koko kirjallisen ilmiön, mutta luulen, että se pakostikin tulee vaikuttamaan lukukokemukseeni.

    Olen nyt kirjassa noin puolivälissä. Aluksi en tahtonut päästä kirjaan sisälle, mutta ensimmäisen 50-60 tarina alkoi vetää puoleensa.

    VastaaPoista
  3. Taitaa olla jokaisessa blogissa sama vika, eli myös omassani vieraillaan kyseisellä hakusanalla eniten. Itse katsoin Voimalan areenasta eilen ja tuli vähän kokonaisuudesta sellainen olo, että HHH:n julkisuushakuisuus ei ehkä ollut ihan kokonaan harkittua, vaan hieman naiivista kokoon kyhätty rakennelma. Juurikin tuo blogin sulkeminen ja muiden haukkuminen antaa vähän oudon lisän.

    Mutta mitä kirjaan tulee, niin kovin syvällinenhän se ei ollut. Ihmissuhdesoppaa ja talojen rakentamista nimenomaan. Luulen, että juuri tietyistä blogeista voisi löytyä lukijakuntaa tällaiseen kirjaan, itse odotan kirjalta jotain syvällisempää sanomaa.

    VastaaPoista
  4. Luin kirjan loppuun eilen illalla ja kirjoitin siitä blogiini eilen/tänään. Luin nyt arvostelusi kokonaan. Hyvä, että kirjoitit huomiota genreen. Veljen vaimo on tosiaankin vaikeasti määriteltävissä. Se on viihteellinen, mutta ei varsinainen viidehkirja. Se on monitasoinen, mutta ei syvällinen. Siinä on paljon hyviä aineksia.

    Tuota kohua mietin aika tavalla, mutta koetin unohtaa sen kirjaa lukiessani. Luulisin, että kohun ansiosta kirja kyllä muu, mutta tiedostavimmat lukijat potevat tietynlaista ennakkoluuloa kirjaa kohtaan.

    VastaaPoista
  5. Mullakin kävijämäärät pompsahti heti kun kirjoitin tästä kirjasta. Henkilökuvaus on tässä antoisaa ja tykkäsin muutenkin, että kirja on lajissaan (mikä se sitten lieneekään) oikein onnistunut. Olen seurannut jonkun verran keskustelua HHH:n entisessä blogissa siitä, onko kirja hyvä vai ei, ja odotan kovasti koska joku tulee haukkumaan minua mielistelijäksi arvioni perusteella=D

    VastaaPoista
  6. No höh! Jos pitää kirjasta, ei sen kehuminen voi olla mielsitelyä. Pitäisikö olla negatiivinen vain miellyttääkseen muita? No ei! Hyvä, että sanot ihan rehellisesti oman mielipiteesi. Omat tunnelmani olivat ristiriitaiset, siksi tekstinikin on kahtiajakoinen.

    VastaaPoista