Sivut

maanantai 13. joulukuuta 2010

Luku-...eikun joululoma lähenee!

Ihan pian on edessä kauan odotettu ja ansaittu joululoma. Tänä vuonna se onkin vain kolme päivää lyhyempi kuin kansanedustajien joulutauko, joten ruhtinaallisesti pitäisi ehtiä lukea ja nauttia. Olen jo tehnyt lukulistaa valmiiksi. Ensinnä pitää lukea loppuun edellisviikonloppuna aloitettu dekkari, Denise Minan Päästös, josta myöhemmin kirjoittelen lisää. Kesken on myös omakustanteena julkaistu neljän kirjoittajan novellikokoelma Moralla murhaa mukavasti. Siitäkin myöhemmin enemmän, kunhan ruumiskasa on lakikorkeudessa.

Sitten on luettava työkavereilta lainatut kirjat eli Annika Sjögrenin Kuin hiipuva hiillos ja Thomas Bodströmin Pakenija. Jälkimmäinen on tainnut olla lainassa jo useamman vuoden. Jokohan omistaja on unohtanut sen olemassaolon kokonaan? Molemmat lainakirjat ovat dekkareita, joten ne sopivat hienosti jouluirrotteluun. Kummatkin ovat lisäksi täysin uusia tuttavuuksia, joten ei ole mitään ennakko-odotuksia.

Lainapinossa on kyllä lisääkin tavaraa. Äidiltä olen varmaan jo viime talvena lainannut Amy Tanin kirjan Rouva Chenin henki. Tan on loistava kirjailija, jolta olen lukenut aiemmin ainakin kolme kirjaa (Keittiöjumalan vaimo, Luutohtorin tytär, Sata salattua aistia), joten tältä odotan paljon. Tan on syntynyt Kaliforniassa, mutta vanhemmat ovat kiinalaissiirtolaisia. Teokset sijoittuvat nykypäivän ja lähimenneisyyden Yhdysvaltoihin ja Kiinaan. Mukana on myös sopiva annos henkimaailmaa, joka kuuluu kiinteästi kiinalaiseen kulttuuriin ja arkipäivään.

Äidin suosittelemia ovat myös Richard Masonin Meren huoneissa. Tätä äiti kehui kovasti, ja olin jo ennen hankkinut samalta kirjailijalta Muistojen huoneet -nimisen kirjan. Molemmat ovat edelleen lukematta...Aika rajulta vaikuttaa kolmas äidiltä lainattu Kigalin sunnuntait, jonka on kirjoittanut Gil Courtemanche. Kirja sijoittuu nimensä mukaisesti Ruandaan. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Äidillä on hyvä kirjamaku, siis sellainen, että usein pidämme samanlaisista kirjoista.

Tänään kävin varomattomasti Kiskon sivukirjastossa. Piti palauttaa Pariisin-matkaa varten lainatut matkaoppaat ja kartat, ja kuinka ollakaan, oli kurkattava uutuustelinettä. Sieltä mukaan tarttui kaksi: Margaret Atwoodin Herran tarhurit ja Susanna Alakokosken Hyvää vangkilaa toivoo jenna. Muistaakseni olen joskus lukenut jotain Atwoodilta, mutta en muista, mitä (!). Alakosken Sikalat odottaa hyllyssä lukemattomana myös. Kiskosta on aina saanut uutuuskirjoja todella nopeasti luettavakseen, eikä tilanne ole toistaiseksi näköjään huonontunut, vaikka liitoskaupungissa nyt ollaankin.

Jouluaattona paketista kuoriutuu vino pino kirjoja. Saan ainakin Mikko Rimmisen Nenäpäivän (kävin miehelle sormella osoittamassa sen eilen kirjakaupassa). Ostin äidille Alexandra Salmisen Finlandia-ehdokkaan, joten sen saan ainakin lainaksi. Itselle tilasin ihan varmuudeksi Riikka Pulkkisen Totta-kirjan, vaikka Rajakin on vielä lukematta, ostettu toki on sekin. Miehellekin taisin ostaa kirjan lahjaksi...

1 kommentti:

  1. Tätä on niin mukava lukea! Täytyykin tutustua Densie Minaan, eli varmaan haalia ne omaksi. Tein juuri eilen BookPlus-nettikaupasta valtavan alekirjatilauksen. Pukki tuo ainakin pari kirjaa ja yhden olen hankkinut varoiksi itse. Piiat, josta on ollut lehdissä jonkun verran puhetta. Saas nähdä.
    Terv. Henna

    VastaaPoista