Kirjabloggaajien
someyhteisössä viriteltiin alkuvuodesta tempausta kirjan valitettavan lyhyen
elinkaaren pidentämiseksi tai ainakin asian esille nostamiseksi. Päätimme lukea
ja blogata vanhasta kirjasta Mikael Agricolan kunniaksi eli tänään. ’Vanha
kirja’ määriteltiin hyvin väljästi. Mieluiten kirja saisi olla sellainen, jota
ei enää saa kirjakaupasta, ei edes alennusmyynnistä. Kuitenkaan juttua ei suljeta
pois tempauksesta, vaikka jonkin kirjakaupan alelaarista kirjan vielä joku
löytäisikin.
Päätin osallistua
tempaukseen, koska lukea piti vain yksi kirja sitä varten. Olen nimittäin
huomannut, että pitemmät haasteet jäävät minulta valitettavan helposti kesken.
Luettavaa tulvii maailmaan sellaisella vauhdilla, että en malta pysytellä
missään lukusuunnitelmissa vaan haluan vapaasti ajelehtia virran mukana.
Välillä tosin taidan juuttua akanvirtaan, mutta ei se haittaa.
Osallistumispäätöstä
tehdessäni päätin myös, että valitsemani vanhan kirjan on jo oltava hyllyssäni.
Siellä nimittäin lymyilee kokonainen armeija lukemattomia helmiä. Halusin myös,
että valintani kohde olisi kotimainen teos. Agricolan kunniaksi palkitaan
tänään kääntäjiä, joten valintani on senkin puolesta onnistunut. Kjell Westön Lang on nimittäin kotimainen käännösromaani vuodelta 2002.
Westö on ollut suosikkejani
pitkään. Tykästyin aikoinani hänen läpimurtoromaaniinsa Leijat Helsingin yllä, vaikka en tainnut siitä vielä silloin kovin
paljoa irti saadakaan. Olen keräillyt hänen kirjojaan sen jälkeen hyllyyni,
vaikka seuraava lukemani olikin Missä kuljimme kerran. Se olikin sitten rakkautta ensi lukemalta.
Juuri Langin luettuani Westön keväinen kirjakiertue hipaisi sen verran
läheltä, että päätin ’uhrata’ arki-illan kirjailijaa kuuntelemalla. Kun vielä
sain yhdistettyä tilaisuuteen hyvän ystävän tapaamisen (kiitos vain seurasta,
Tuulia!), oli päätös kaikin puolin onnistunut. Olen ollut Westöä kuuntelemassa
aiemminkin, joten tiesin odottaa antoisaa iltaa. Westö on miellyttävä puhuja ja
esiintyjä. Viimeksi kuulin häntä kotikaupunkini kirjaston isossa salissa, joka
oli ääriään myöten täynnä. Työkaupunkini pääkirjaston iso sali täyttyi myös,
ennätysmäisesti jopa. Koska minulla on jo kirjailijan signeeraus Älä käy yöhön yksin -romaanissa, otin
nyt mukaani Missä kuljimme kerran. Kangastus 38 kun on lainassa jossakin.
Aina menen yhtä lukkoon noissa tilanteissa! Pitäisi osata sanoa jotain fiksua
ja kivaa, mutta suusta ei tule yhtikäs mitään, korkeintaan surkeasti pihisty
’kiitos’.
Kjell Westö lukee kirjaansa lohjalaisille. |
Westö kertoi tuotantonsa
jakautuvan karkeasti kahtia. Toinen puoli on historiallisia romaaneja, jotka
sijoittuvat vuosisadan alusta toiseen maailmansotaan, toinen puoli taas
ajoittuu maailmansodasta suurin piirtein nykypäiviin. Ainoa poikkeus
romaanituotannosta tästä säännöstä on Lang,
joka on aikalaisromaani. Kirjailija muuten paljasti, että seuraavaksi olisi
tulossa myös aikalaistarina. Mielenkiinnolla odotan!
Lang on
määritelty dekkarimaiseksi psykologiseksi trilleriksi, jossa in noirin
vaikutteita. Ei määritelmä pieleen pahasti menekään. Jostain senkaltaisesta on
kyse. Kirjan minäkertoja on mieskirjailija, joka on julkaissut muutaman
lähihistoriaan sijoittuvan romaanin. Hänen hyvä nuoruudenystävänsä Lang on myös
aloittanut kirjailijana mutta siirtynyt sitten televisioon ja on parhaimmillaan
ollut suositun talk show’n juontaja, julkkis ainakin Helsingin mittakaavassa.
Romaani alkaa kohtauksella, jossa kertojan puhelin soi keskellä yötä. Lang
pyytää kertojaa avukseen. On haudattava ruumis.
Tämän jälkeen palataankin
ajassa taaksepäin. Kertoja vihjailee nykyhetkestä, jossa Lang on suorittamassa
rangaistustaan vankilassa. Kertojan tehtävä on selvittää lukijalle ja muulle
yleisölle, mitä tapahtui ja miksi. Kuvioissa on ollut kohtalokas nainen,
Sarita, johon Lang on hullaantunut täysin. Suhde osoittautuu kuitenkin varsin
vaaralliseksi, vaikka Lang ei ole merkkejä huomannutkaan – tai halunnut niitä
huomata. Lopussa ympyrä sulkeutuu ja palataan alkutilanteeseen. Arvoitus on
ratkaistu, eli tiedämme, mitä tapahtui ja miksi.
Lang ei
ole parhaita Westön teoksia, ei lähelläkään. On oikein hyvä, että en sitä
aikanaan hankittuani heti lukenut, sillä olisi voinut koko kirjailijan tuotanto
ruveta tökkimään. Mielenkiintoinen kokeilu se kuitenkin on, ja siinä ovat
nähtävissä monet Westön kirjoissa esiintyvät teemat ja aihelmat. Kangastuksessakin on trillerijuoni,
mutta se on jo aivan toisentasoinen kuin Langissa.
Kirjailija kertoi pelkäävänsä, että huomaisi jonakin päivänä kirjoittamisessa
kehittymisensä pysähtyneen. Vielä ei ole moisesta huolta, ei ainakaan, jos vertaa vuonna 2002 ilmestynyttä Langia kolmeen uusimpaan teokseen.
Kjell Westö: Lang (Lang)
Otava 2002. Suom. Katriina Savolainen. 254 s.
Ostettu itselle.
Vanhan kirjan päivässä mukana ovat ainakin Jane, Marile, Suvi, Niina T., Margit, Linnea, Shimo Suntila, Maria, Annami, Mari Saavalainen, Marissa Mehr, Sara, Stazzy, Taika, Tuulevi, Norkku, Velma, Arja sekä varmasti moni muukin. Lisää linkkejä löytyy Kotimaiset kirjablogit FB-sivulta.
Vanhan kirjan päivässä mukana ovat ainakin Jane, Marile, Suvi, Niina T., Margit, Linnea, Shimo Suntila, Maria, Annami, Mari Saavalainen, Marissa Mehr, Sara, Stazzy, Taika, Tuulevi, Norkku, Velma, Arja sekä varmasti moni muukin. Lisää linkkejä löytyy Kotimaiset kirjablogit FB-sivulta.
Olen ihan samaa mieltä, ettei tämä ole lähellekään Westöä parhaimmillaan, mutta tykkäsin kirjasta kuitenkin paljon. Minulle tämä oli ensimmäinen lukemani Westön kirja, ja jo tämä vakuutti. Tästä eteenpäin suunta on ollut kuitenkin vahvasti nousujohteinen luettuani Kangastuksen ja MKK:n, joista olen vieläkin ihan pökerryksissäni, niin upeita kun ne ovat. <3
VastaaPoistaMinusta tämä on ihan hyvä kokeiluna, mutta onneksi Westö sitten tajusi (?) tai halusi kääntyä toiseen suuntaan.
PoistaLang ei minustakaan ole Westön parhaita. Tai minusta alkuosa on varsin intensiivistä. Onneksi herran muu tuotanto on hyvää, ehkä kruununa Missä kuljimme kerran.
VastaaPoistaMKK on minullekin SE Westön kirja edelleen.
PoistaTämä on ensimmäinen Westöltä lukemani (luettiin lukupiirissä) ja tuolloin jo varoteltiin minua, että ei ole parasta Westöä. Uskoin sen, ja nyt hylly onkin piukassa miehen teoksia. Vielä pitäisi ne lukea! Harmi, etten tällä kertaa itse ehtinyt osallistua tähän tempaukseen sen paremmin, mutta no yritänkin tasaisesti lukea blogiin uutta ja vanhaa, niin toimikoon se minun tempauksenani nyt :)
VastaaPoistaMinullakin vielä hyllyssä kaksi lukematonta ja Leijat pitäisi jo lukea uudelleen.
PoistaTosi hyvä idea tuo vanhan kirjan päivä ja harmi, että omalla kohdallani se meni ihan ohi!
VastaaPoistaNiin minustakin! Harmi, että meni ohi tällä kertaa, mutta vanhoja kirjojahan voi juhlistaa vaikka joka päivä!
PoistaVanha kirja! Vastahan oli vuosi 2002.. Onneksi kirjailijat pysyvät lukijoita paremmin ajan tasalla. Vaikka Westö kirjoittaa menneistä, hän on aina koskettava ja ajankohtainen. Mestarin merkki on, että uskaltaa kokeilla erilaista, suosiosta riippumatta. (Ja taiteenlajista riippumatta.) Vaikka olen Westö-fani, en kaikesta ole pitänyt, mutta se ei suosikin kiiltoa himmennä, vaan täysin päinvastoin.
VastaaPoistaSamaa mieltä siis olemme :) Myös tuosta ajan vauhdista!
PoistaEikö olekin kiinnostavaa palata välillä sellaiseenkirjaan, joka on jotenkin jättänyt ymmälleen ja testata, toimiiko sen lukeminen toisessa ajassa? Lang ei vedonnut aikanaan minuun, ja oli kiva lukea sinun uusntalukusi. Westö on avoimesti paljastanut, miten lukossa on välillä kirjoittamisensa kanssa, ja Lang varmaan lannisti. Ei onneksi pitkään ja kokonaan. Viimesin Westö oli kirjamakuuni sopivasti hienosti kompakti kokonaisuus.
VastaaPoistaKiitos kommentista! Sen verran tarkennan, että en ollut tätä Langia tullut aikaisemmin lukeneeksi, vaikka se hyllyyn olikin hankittu jo toistakymmentä vuotta sitten. Huikea kehitys on tosiaan tapahtunut Langin ja Kangastus 38:n välillä!
PoistaP