Aika tarkalleen vuosi sitten
juhlistin blogini sadatta julkaistua kirjoitusta sadan lukemani naiskirjailijan ja heidän teostensa luettelolla. Listalta löytyy myös takavuosina kovastikin
ihailemani Eeva Joenpelto ja hänen Lohja-sarjansa. Sirpa Kähkösen loistavaa Kuopio-sarjaa
olen pariinkin kertaan kehunut Lohja-sarjan
veroiseksi, enkä suotta. Kumpikaan sarja ei tuossa vertailussa tule mielestäni
kaltoin kohdelluksi, vaikka ne edustavatkin selvästi omaa aikaansa ja tyyliään.
Olen lukenut suurimman osan
Joenpellon kunnioitettavasta tuotannosta, joka alkoi jo vuonna 1946. Viimeinen
teos ilmestyi vuonna 2000. Joenpelto oli hyvin suosittu lukijoiden keskuudessa
1970- ja 80-luvuilla. Esimerkiksi omaan kotiini hankittiin monia hänen
teoksiaan kirjakerhoversioina. Kun pyrin opiskelemaan 80-luvun puolivälissä,
pääsykoekirjana oli muistaakseni Elämän
rouva, rouva Glad. Vuonna 1994 Joenpelto sai Finlandia-palkinnon kirjasta Tuomari Müller, hieno mies, joka on
hänen toiseksi viimeinen teoksensa. Monet ovat sitä mieltä, että viimeiseksi
jäänyt, katkerasävyinen Uskomattomia uhrauksia, olisi saanut jäädä
julkaisematta. Siinä Joenpelto käsittelee tarinan kautta mm. julkista
terveydenhuoltoa ja sen kammottavaa tilaa. (Aika pelottavaa, koska asiat tuskin
ovat noista päivistä ainakaan parempaan suuntaan menneet.)
Lohja-sarjan
olen lukenut kokonaan varsin nuorella iällä ja sen aloitusosan Vetää kaikista ovista ainakin kahdesti, sillä olen tehnyt sen dialogin
murrepiirteistä jonkin tutkielman yliopistossa. Kirjat ovat olleet jo siksikin
aikoinaan kiinnostavia, että ne sijoittuvat varsin lähelle, Lohjalle. Joenpelto
oli syntynyt Sammatissa vuonna 1921 ja asui Lohjalla ja Sammatissa pitkään. Hän
testamenttasi talonsa kirjailijakodiksi, jossa proosakirjailijat saavat viettää
eripituisia jaksoja kirjoittamassa. Mm. Katja Kettu on asunut Sammatin talossa
hiljattain.
”Omaleimainen epiikka, joka tavoittaa ajan hengen ja
tarkat yksityiskohdat, sisältäpäin eletyt henkilöt, etevä kerrontatekniikka ja
kieli sekä mainio murteenkäyttö dialogeissa takasivat teoksille myös suuret
painokset.” Näin Joenpeltoa
luonnehditaan teoksessa Suomalaisia kirjailijoita (Otava, 2004). Monissa
kirjallisuuhistorioissa Joenpeltoa luonnehditaan historiallisen laajan epiikan
perinnönjatkajaksi, Linnan ja Viidan seuraajaksi. Hänellä vain keskiössä on
usein nainen, vahva ja sitkeä taistelija.
Kahdenkymmenen vuoden
takaisia lukumuistoja oli mukava virkistää äänikirjan avulla. Todennäköisesti
en olisi tähän kirjaan tullut muuten tarttuneeksi, vaikka koko sarjan olen
hyllyyn hankkinut enkä ole siitä raaskinut luopuakaan. Vetää kaikista ovista
-kirjan lukee taitava Liisa-Maija
Laaksonen, joka tekee sen kerrassaan hykerryttävän hienosti! WSOY:lle myös
kiitokset kirjan ottamisesta äänikirjavalikoimaan. Toivottavasti myös
jatko-osat on tarkoitus julkaista. Sitä tosin ihmettelen, miksi äänikirja on
julkaistu kolmena erillisenä osana, kussakin kuusi levyä. Kahdeksantoista levyn
paketti nyt ei olisi ollut mahdoton. Vielä mukavampaa olisi tietysti saada
kirjat todella kätevässä mp3-levymuodossa.
Muistin, että kirja on hyvä,
mutta en muistanut, että se on niin loistava kuin se on. Ajattelen myös, että
vasta nyt ymmärsin kirjasta oikeasti jotakin. Sitä on turha lukea kovin
juonipainotteisesti, vaikka juoniakin siinä on. Kyse on paljon enemmästä. Joenpelto
kuvaa tässä sarjassa muutaman uusmaalaisen pikkukaupunkilaisperheen kautta
suomalaisuuden historian kipupisteitä.
Kirjat siis sijoittuvat
Lohjalle, vaikka paikkakunnan nimeä ei kertaakaan mainita. Seutu on kuitenkin
vaivattomasti tunnistettavissa. Kirjan alkuluvussa Joenpelto kertoo muutamalla
vedolla Hjalmar Linderin kiehtovan elämäntarinan. Linder oli Mustion linnan
omistaja ja Lohjan sellutehtaan perustaja, jonka elämästä Raija Oranen on hiljattain julkaissut romaanin Metsästäjän sydän. Lohjan seudun historiasta kiinnostuneille
suosittelen sitäkin.
Tapahtuma-aika sarjan
aloitusosassa on keväästä 1919 pari vuotta eteenpäin. En voi olla ihailematta
ajankohdan valinnan onnistuneisuutta.
Kansalaissota ja itsenäistyminen ovat takana, mutta sodan vaikutukset
tavallisten ihmisten elämässä ovat täysillä läsnä. Jotenkin on kuitenkin
eteenpäin rämmittävä, yritettävä selviytyä, unohtaa ja antaa anteeksikin. Jos
voi.
Näkökulmatkin teoksessa ovat
tarkasti mietittyjä. Keskeiset henkilöt edustavat hyvin erilaisia ajan ihmisiä
ja aatteita. Joenpelto myös osoittaa, miten rajalinjat saattoivat repiä jopa
perheitä hajalle, kun puoli oli valittava.
Keskiössä on Hännisen
kauppiasperhe. Salme ja Oskari Hänninen ovat kumpikin ponnistaneet paremman
leivän syrjään kiinni vaatimattomista oloista. Hänninen itse on muuttanut
paikkakunnalle Itä-Suomesta, Salme maalaiskunnasta. Tämä ulkopuolisuus leimaa
heitä edelleen, vaikka kylässä on asuttu jo vuosikymmeniä. (Tämä uusmaalaisten
luonteenpiirre on karua todellisuutta vielä tänäkin päivänä.) Oskari Hänninen
on maataloustarvikekauppias, jonka mainetta rasittavat paitsi
ulkopaikkakuntalaisuus myös taakse jäänyt konkurssi. Salme koettaa kuluttaa
aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei oikein mitään tekemistä olekaan.
Aikuiseksi kasvaneet tyttäret Inkeri ja Anja ovat lentämässä pesästä. Anja
pääsee kirjan alussa ylioppilaaksi ensimmäisten paikkakunnan oman koulun kasvattien joukossa.
Salmen seurana on vanha Mari, kotiapulainen, joka muistaa vielä suurten
nälkävuosien aikaisia asioita.
Oskari Hänninen yrittää
kaikkensa päästäkseen arvostettuun asemaan. Hän kuuluu suojeluskuntaan, pyrkii
kirkonisännän tehtäviin ja aloittaa talohankkeen paikallisen talollisen Julinin
kanssa. Mikään ei kuitenkaan tahdo mennä niin kuin Hänninen on toivonut.
Vanhuus tuntuu lähenevän vauhdilla, ja avioliitto on kokonaan menettänyt
makunsa. Hänninen korkeintaan murahtelee vaimolleen, jota tuntuu olevan yhä
vaikeampi sietää. Pariskunta vaikuttaa toivottoman leipiintyneeltä ja vanhalta.
Karua on, että Salme on kirjan alussa 47-vuotias, Oskari vähän vaille 50.
Hänninen kannustaa nuorempaa
tytärtään Anjaa avioitumaan liikekumppaninsa Julinin pojan Laurin kanssa.
Nuoret opiskelevat kansakoulunopettajiksi. Anja kuitenkin epäröi, koska on
kesällä kokenut yllättävän romanssin pikkuserkkunsa Vienon kanssa. Vieno on
taistellut punaisten puolella ja vapautuu vuoden 1919 keväällä vankileiriltä
hädin tuskin hengissä. Kun Hännisen korviin tulee huhuja tyttären touhuista,
seuraa ankara kurinpalautus. Myöskään Inkerin sulhasehdokas, kaupparatsu Matti
Reima, ei miellytä Hännistä. Tyttärille pitäisi saada jotakin parempaa, kuten
hyvän talon poika Lauri, joka kiltisti osallistuu aktiivisesti
suojeluskuntatyöhön ja suhtautuu ihanteellisesti kansansivistystyöhön.
Julin itse edustaa kirjassa
vakaata uusmaalaista talollista, joka mieluiten pysyttelee taustalla eikä voi
sietää teeskentelyä tai näyttämistä. Julinin vaimo on kuollut punaisten
heitettyä pommin pariskunnan makuuhuoneeseen, ja nuorempi poika on menehtynyt
Aunuksen taisteluissa, jonne on karannut. Julin ei kuitenkaan ole katkera vaan
viimeiseen saakka oikeudenmukainen. Hädänalaisten punaisten ahdinkoa ei saisi
hänen mielestään käyttää hyväkseen.
Punaisista punaisin on
punaleski Tilda Grönroos eli Tilta Kröönruusi, kuten hän itse itsestään puhuu.
Tilta on Salmen serkku ja lapsuudenystävä. Naiset ovat olleet luokkaerostaan
huolimatta myös aikuisiällä toistensa läheisimmät ystävät. Yhdessä on naurettu
ja itketty. Sota kuitenkin veti rintamalinjan näiden naisten väliin. Romaani
alkaa kohtauksella, jossa laiha, kuivettunut Tilta tulee Salmelle kertomaan,
että hänen miehensä on kuollut vankileirillä lavantautiin. Tytär, 15-vuotias
Hilja on kotona espanjantaudissa. Tilta pyytää Salmea puhumaan miehelleen, että
tämä auttaisi saamaan Vienon pois leiriltä ennen kuin tämäkin on mennyttä.
Salme ei uskalla luvata mitään, sillä Oskari on ankarasti kieltänyt olemasta
missään tekemisissä punikkisukulaisten kanssa.
Joenpelto ei selitä mitään.
Hän vain kuvaa näiden ihmisten kautta tapahtumia ja sitä, millaista näiden
asioiden keskellä oli elää. Henkilökuvauksessa Joenpelto on mestari! Muistan
nuorena kiemurrelleeni, kun Anja ei tajunnut olla tyytyväinen hyvään
avioliittoonsa. Nyt ymmärrän aika paljon enemmän siitä, miksi Anjan on niin
vaikea sulattaa tapahtuneita.
Politiikkaakin on tarinassa
mukana, tietysti, olihan ajankohta poliittisen kuohunnan aikaa. Tilta on, kuten
sanoin, punaisistakin punaisin, kostonjanoinen kommunisti, joka ei anna
periksi. Uusi vallankumous tulee, on pakko tulla. Punavankileirillä kovia kokenut
Vieno omaksuu maltillisemman sosiaalidemokraattisen linjan. Vienon kanta saa
äidin epätoivoon, ja taistelu paikallisen työväenyhdistyksen hallinnasta on
verinen pieneksi kutistuneessa perheessäkin.
Nautin kirjan vakaasta
poljennosta, kuin rauhallisesti virtaavasta joesta. Aivan uskomatonta on myös
tuo jo edellä mainittu murteen käyttö. Herkullisimmillaan se on sanavalmiin ja
kiivaspuheisen Tiltan suussa, hänhän edustaa puhtainta työläistaustaa kirjan
henkilöistä eikä edes yritä siivota murretta puheestaan, kuten vaikkapa Salme.
”Kui tei menittä ja annoitta tuara ruumiit juur
siunattuu maaha. Mää sanosin Vianol, et nys se saaki lähtee muu saatol ku sil
kerta o aikaa. Mää mene ja vie kukkasii Kröönruusi haural. Mää praakaa sen kans,
mää reeraa juur nuukaa kui asjat o. Ettei sen tartte hualii, tämmöttis mei
taistellaa eteskäsi. Aiv vaa. Ei se turhaspitte kuallu. Kyl maailma viäl perkavuu ku menee aiv vaa ojetis
eikä krinkuloitte yhtjääl ja toisjaal.”
On harmi, jos Joenpellon
loistava tuotanto alkaa jäädä unholaan. Suosittelen ainakin tätä Lohja-sarjaa kaikille suomalaiseen
pitkään proosaan ihastuneille.
Lohja-sarjan teokset:
Vetää kaikista ovista, 1974
Kuin kekäle kädessä, 1976
Sataa suolaista vettä, 1978
Eteisiin ja kynnyksille, 1980
Tämä on jälleen eräänlainen
juhlajulkaisu, nimittäin puolitoistavuotisen blogini 300. kirjoitus. Olipa
mukavaa tehdä se Eeva Joenpellon kirjasta! Kirjablogi on nykyään keskeinen osa
elämääni ja myös identiteettiäni. Blogi on menestynyt mukavasti, sillä näinä
päivinä rikkoutui myös 70 000 käynnin rajapyykki. Aika mahtavaa! Myös
lukijapalkki lämmittää kirjoittajan mieltä. Yli 115 lukijaa on halunnut
julkisesti rekisteröityä. Kiitos! Tästä on hyvä jatkaa.
***
Kurkkaa myös juttuni Vetää kaikista ovista -näytelmästä.
***
Kurkkaa myös juttuni Vetää kaikista ovista -näytelmästä.
Joenpelto on ollut viime aikoina mielessä, siksikin että olen lueskellut Katja Ketun blogia (http://katja-kettu.blogspot.fi/). Hänhän asuu Joenpellon kirjalijakodissa.
VastaaPoistaLohja-sarja on jäänyt mieleen kummittelemaan jo varmaan jostain kouluajoista, jolloin ylimalkaisesti siitä mainittiin. Olen ymmärtänyt sen olevan ehdottomasti lukemisen arvoinen, mutta mitenhän sitten vain jäänyt.
Kirsi, tämä kirja ja koko Lohja -sarja ovat aivan ylittämätön osa suomalaista kirjallisuutta. Olen lukenut tietääkseni kaikki Joenpellon teokset, mutta tämän sarjan myötä minulla alkoi myös pieni kirjeenvaihto kirjailijan kanssa. Eteisiin ja kynnyksille -teoksessa on myös kirjailijan signeeraus minulle eli olemme tavanneet. Hännisen perhe meni minulle ihon alle, sillä isäni oli kauppias ja olin jo pikkulikasta pyörimässä kaikessa mukana. Vaikka aika on minulle hiukan etäinen, niin monta samaa asiaa löysin vielä, kuin oli lapsuuteni kyläkaupassa ja kyläyhteisössä.
VastaaPoistaTämä Lohja-sarja on yksi niistä suomalaisuuden kirjallisuuden helmistä, jotka aion lukea vielä uudestaan.
Hienoa, että olit ottanut tämän esille.
Suloista viikonloppua ja suvea sinulle!
Onnea 300. postauksesta! Laatuisalla kirjalla juhlit.
PoistaOnnea 300. postauksesta Kirsi!
VastaaPoistaJa kiitos, taas, hienosta ja asiantuntevasta kirjoituksestasi! Minulla on Lohja-sarja myös itselläni, luin sen joskus parikymppisenä ja pidin kovasti. Nyt kirjoituksesi luettuani tulikin sellainen polte, että pitäisi lukea uudestaan. Ehkä sitten kun olen Kuopio-sarjan lukenut, palaan takaisin Lohjaan!
Voi, onnea 300. postauksesta, joka oli niin hieno, että tämä romaani nousi nyt lukulistalla seuraavaksi Dan Brownin Kadonneen symbolin ohi. :)
VastaaPoistaOlen lukenut EJ:ltä Vesissä toinen silmä, tämänkin olen hankkinut (tai saanut muuttokuorman ylijäämänä), mutta ei ole vielä päätynyt luettavaksi.
VastaaPoistaOnnea 300:n johdosta :)
Hieno kirjoitus hienosta kirjasta, Kirsi! Luin Lohja-sarjan silloin, kun se ilmestyi. Kirjat olivat ilmestyessään hyvin suosittuja, kuten mainitsetkin.
VastaaPoistaKiitos innostuksesta ja kirjailijan muistutuksesta; hyllyssä on anopilta saatuna useita hänen teoksiaan, mutta vielä en ole lukemaan asti kerennyt.
VastaaPoistaMinä olen myös lukenut Lohja-sarjan, mutta hienon kirjoituksesi luettuani tuli halu lukea se uudelleen.
VastaaPoistaOnnea myös 300 postauksesta, ahkera olet ollut.
Mielestäni Joenpelto on ehkä paras suomalainen kirjailija - olen lukenut kaikki Joenpellon kirjat ja oikeastaan tekisi mieli aloittaa uusi kierros. Ovat nämä jotain ihan huikeita.
VastaaPoistaMinulta Joenpelto on lukematta, mutta muistan tämän kirjasarjan vetävät ja salaperäiset nimet jo lapsuudesta vanhempien kirjahyllystä. Pitäisi kyllä tutustua! Ehkäpä äänikirja olisi tässäkin hyvä vaihtoehto...
VastaaPoistaHei Kirsi ja onnea näin jälkikäteen ! Voisiko joku valaista minua onko Uusimaa-sarja sama asia kuin Lohja-sarja ?
VastaaPoistaKiitos :) On se.
Poista